Hakutulokset
- Uutiset
7.5.2024 11.30
KHO kumosi Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen päätöksen: Sulautumiseen sovellettiin EVL 52 a ja 52 b §:n säännöksiä - sulautuvan yhtiön verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot siirtyivät TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vastaanottavalle yhtiölleAsiassa oli ratkaistavana, sovelletaanko B Ab:n suunniteltuun sulautumiseen A Ab:hen EVL 52 h §:n tai VML 28 §:n veron kiertämistä koskevia säännöksiä, kun sulautumisessa vastaanottava yhtiö on vain osin sulautuvan yhtiön emoyhtiön omistama, sulautuvalla yhtiöllä ei ole liiketoimintaa ja sulautuvan yhtiön varallisuus on vähäinen suhteessa vahvistettujen tappioiden määrään. Asiassa oli lisäksi ratkaistavana, siirtyvätkö suunnitellussa sulautumisessa B Ab:n verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot A Ab:lle TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. KHO kumosi Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen päätöksen. Verohallinnon ennakkoratkaisu saatettiin voimaan ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta. Toisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta KHO lausui uutena ennakkoratkaisuna, että suunnitellussa sulautumisessa B Ab:n verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot siirtyvät TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla A Ab:lle. (Julkaisematon) - Uutiset
3.5.2024 9.33
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalayhtiön verkkoyhtiölle suorittaman sähköverkon liittymismaksun jaksottamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan. KHO katsoi, että liittymismaksu oli vähennettävä yhtiön verotettavista tuloista vuotuisina poistoina. KHO myös katsoi, että yhtiö voi vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa EVL 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
29.4.2024 10.30
Tutkimus: Liikennehankkeet voivat edistää työllistymistä ja parantaa kohtaantoa - myös matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin tutkittiinSuunniteltu Länsiradan nopea junayhteys lisäisi pendelöintiä arviolta noin 1300 henkilöllä, mikä kasvattaisi palkkasummaa yhteensä noin 11 miljoonalla eurolla ja arvonlisää noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa, selviää tuoreesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ansiotuloverotuksen matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin. Nykisin sovelletun tilkkutäkkimäisen matkakuluvähennyksen sijaan tutkijat ehdottavat siirtymistä yksinkertaisempaan kilometripohjaiseen malliin, joka keventäisi hallinnollista taakka ja vähentäisi väärinkäytösten mahdollisuutta. Ehdotettu kilometripohjainen matkakuluvähennys myös kannustaisi ottamaan vastaan työtä kauempaa ja suosimaan etätöitä. - Uutiset
29.4.2024 10.00
Päivitetty ohje: Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminenOhjeen lukua 5.5.1 on päivitetty päätöksen KHO 2024:9 vuoksi. Samassa yhteydessä ohjeeseen on tehty myös muita pieniä täsmennyksiä. - Uutiset
26.4.2024 15.39
Tulokset kuudesta verotusta käsittelevästä selvityksestä on julkaistuValtiovarainministeriö on julkaissut henkilöiden tuloverotukseen liittyviä selvityksiä. Selvitykset käsittelevät oman asunnon myyntivoiton verovapauden ehtoja lyhytaikaisessa vuokrauksessa, sotilasvarusteiden verovähennysoikeuden mahdollisuuksia, veronumeromenettelyn laajentamista matkailu- ja ravintola-alalle, omaishoidon palkkion verokohtelua, iäkkään vanhemman seurapalvelun mahdollista verovapautta henkilöstöetuna sekä ulkomailta Suomeen saapuvien työntekijöiden etuuksien verotusta. - Uutiset
26.4.2024 15.15
Uusi ohje: Verovalitusmenettelyä koskeva ohjeOhjeessa käsitellään verovalituksiin liittyviä menettelykysymyksiä siltä osin kuin niillä on vaikutuksia hallintotuomioistuimien, Verohallinnon ja muutoksenhakijoiden menettelyihin sekä näiden väliseen asiakirjaliikenteeseen. - Uutiset
26.4.2024 12.33
Verohallinnon päivitetty ohje DAC2-direktiiviin liittyen: CRS – lista osallistuvista valtioistaVerohallinto on antanut ohjeen ns. DAC2-direktiivin voimaanpanolain sekä verotusmenettelylain 17 b, c ja d §:n soveltamiseksi (diaari A236/200/2017). Luettelo on päivitetty 25.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 8.08
Hallinto-oikeus: Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen keskinäisessä vakuutusyhtiössäTuloverotusta koskeva ennakkoratkaisu – Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen – Keskinäinen vakuutusyhtiö – Vakuutuksenottajien merkitys tappioiden vähentämiseen – Takuuosuus – Takuuosuuden omistajanvaihdos - Uutiset
25.4.2024 15.47
Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 – OM: Oikeudenhoidon toimintakyvystä huolehditaan; ALV:n nosto tulee voimaan 1.9.2024Julkisen talouden suunnitelma kattaa valtion, hyvinvointialueet, kunnat sekä lakisääteiset työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvarahastot. Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta torstaina 25. huhtikuuta. Suunnitelman tarkoituksena on tukea päätöksentekoa julkisesta taloudesta ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Julkisen talouden suunnitelma ja sen sisältämä vakausohjelma on laadittu EU- ja kotimaisen finanssipoliittisen lainsäädännön mukaisesti. - Uutiset
25.4.2024 15.03
Lausuntopyyntö 6. heinäkuuta 2024 saakka: Tulorekisterin tietosuojasääntelyä tehostetaanLainmuutokset saattaisivat tulorekisterinpitäjän vastuut vastaamaan tarkemmin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi. - Uutiset
25.4.2024 11.25
Päivitetty ohje: Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessaVerohallinnon ohjeeseen on tehty seuraavat päivitykset:
- Lukuun 2.2 on täsmennetty, milloin työnantaja voi kustantaa aterian verovapaasti palkansaajan varsinaisella työpaikalla.
- Lukuun 5.3.2 on lisätty esimerkki 36.
- Lukuun 8.2.5 on lisätty ohjausta muun työnantajan kuin käyttöetuauton antaneen työnantajan lukuun tehdystä työmatkasta
- Lukuun 8.6 on täsmennetty kohdennetun maksuvälineen vaikutuksesta ateriakorvauksen verovapauteen.
- Lukuun 10.7 on lisätty esimerkki etätyöstä.
Lisäksi ohjeeseen on tehty teknisluonteisia päivityksiä. - Uutiset
25.4.2024 11.17
Täydennetty ohje: Peitelty osinkoVerohallinnon ohjetta on täydennetty tulorekisteriä koskevan ilmoitusvelvollisuuden osalta. - Uutiset
23.4.2024 15.30
Päivitetty ohje: Eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistaminenVerohallinnon ohjeessa käsitellään eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen vaikutusta eri yhteisömuotojen verotukseen. Ohjetta sovelletaan verovuodesta 2020 alkaen. Ohjeen lukua 3.4 on päivitetty päätöksen KHO 2024:10 vuoksi. Lisäksi ohjeen lukua 2.2 on täydennetty siten, että siinä kerrotaan, miten maatilatalouden tuloverolain (MVL) 21 §:ssä tarkoitettuja luovutuksia ja MVL 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuja maa-aineksista saatuja tuloja käsitellään tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvien yhteisöjen verotuksessa. - Uutiset
23.4.2024 10.00
Veronmaksajien Kaari: Tarkista esitäytetyltä veroilmoitukselta tulosi – myös digiansioistaTarkista vuoden 2023 verotiedot ja lisää puuttuvat tulot, Veronmaksajain Keskusliiton johtava verojuristi Päivi Kaari muistuttaa, kun veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät lähestyvät. Myös monia vähennyksiä pitää huomata itse vaatia. - Uutiset
22.4.2024 8.00
Uusi ohje: Maatalousmaan vuokrauksen verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään ensisijaisesti maatilaan kuuluvan maatalousmaan vuokraamisesta saadun vuokratulon ja siitä vähennettävien menojen verotusta. Maatalousmaana pidetään peltoa, puutarhaa sekä luonnonniittyä ja luonnonlaidunta. Ohjeessa käsitellään myös vuokrauksen vaikutusta varausten tekemiseen ja maatalouden tappioiden vähentämiseen. Lisäksi käsitellään vuokrauksen arvonlisäverotusta ja maatalousmaan vuokrauksen vaikutusta luovutusvoiton verotukseen sekä perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoksen huojennukseen. Ohje korvaa 4.12.2017 annetun samannimisen ohjeen (A141/200/2017). - Uutiset
22.4.2024 7.45
Uusi ohje: Maatalouden nettovarallisuus tuloverotuksessaMaatalouden nettovarallisuus määritetään maataloustoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön, kuolinpesän, yhteisön ja yhtymän verotuksessa. Maatalouden tulo jaetaan luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ansio- ja pääomatulo-osuuksiin maatalouden nettovarallisuuden perusteella. Verohallinnon ohje korvaa 27.4.2016 annetun samannimisen ohjeen (A27/200/2016). - Uutiset
19.4.2024 14.33
Hallintarekisteröityjen osakeomistusten yleisöjulkisuus pysyy ennallaanValtiovarainministeriö ei tässä vaiheessa ryhdy jatkotoimiin lisätäkseen hallintarekisteröityjen osakkeiden omistusten yleisöjulkisuutta. Uuden sääntelyn hyödyt olisivat vähäisiä suhteessa haittoihin. Ulkomaiset osakkeenomistajat saavat hallintarekisteröidä osakeomistuksiaan Suomessa. Kun osakkeet hallintarekisteröidään, tiedot omistajasta eivät näy arvopaperikeskuksen julkisessa osakasluettelossa. Viranomaiset saavat kuitenkin tietoja omistajista muuta kautta. Verohallinto saa tiedon osakkeen tosiasiallisesta omistajasta, jos hallintorekisteröidyille osakkeille maksettuun osinkoon sovelletaan alle 35 prosentin verokantaa. - Uutiset
19.4.2024 9.00
Keskusverolautakunta: Ranskalainen AIFM-direktiivin mukainen vaihtoehtorahasto ei ollut TVL 20 a §:n nojalla vapaa tulon perusteella suoritettavasta verosta eikä siten myöskään lähdeverolain 3 §:n 10 momentin perusteella vapaa osingosta suoritettavasta lähdeverostaAsiassa oli ratkaistavana erityisesti se, mitä ulkomaisen rahaston varojen sijoittamiselta voitiin TVL 20 a §:ssä tarkoitetun vastaavuuden kannalta edellyttää, ja täyttikö Rahasto nämä vaatimukset. (Ei lainvoim. 19.4.2024) - Uutiset
18.4.2024 13.42
Hallinto-oikeus: Henkilökohtaisen tulon verotus – Pääomatulo – Osakaslaina – Osakaslainan anteeksianto – Kuolinpesä – Peitelty osingonjako - Uutiset
17.4.2024 15.30
Uusi ohje: Vahingonkorvaukset verotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään vahingon- ja vakuutuskorvauksia, niiden veronalaisuutta ja veronalaisen korvauksen tulolajia henkilöverotuksessa. Ohjeella korvataan aiempi ohje Omaisuuteen kohdistuvat vahingon- ja vakuutuskorvaukset. Aiemman ohjeen tekstiä ja rakennetta on muokattu useissa kohdissa asiasisältöä kuitenkaan muuttamatta ja lisätty uusia lukuja.