Hakutulokset
- Uutiset
10.5.2024 15.30
Hallinto-oikeus hylkäsi editiovaatimuksen eikä siirtänyt osastonylilääkärin ylitöiden korvaamisesta tehtyä valitusta työtuomioistuimen tutkittavaksiHAO hylkäsi vaatimuksen määrätä hyvinvointialue toimittamaan asianajotoimiston laatima raportti. HAO ei tutkinut valitusta. HAO kumosi ja poisti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen oikaisuvaatimuspäätöksen 7.11.2023. HAO hylksi vaatimuksen asian siirtämisestä työtuomioistuimen käsiteltäväksi. HAO hylkäsi oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. (Ei lainvoim. 10.5.2024) - Uutiset
10.5.2024 11.49
Hovioikeus arvioi lakon ja työsulun vaikutusta työnteon estymiseen ja palkanmaksuvelvollisuuteen - käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja yhtiö vapautettiin palkanmaksuvelvollisuudesta (ään.)Asiassa oli yhtiön valituksen johdosta kysymys ensisijaisesti siitä, oliko kantajan työnteko estynyt toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpiteen eli tässä tapauksessa Paperiliitto ry:n toimeenpaneman lakon vuoksi, jolloin kantajalla oli oikeus saada työnteon estymisen vuoksi palkkaa seitsemän kalenteripäivän ajanjaksolta (3. - 9.2.2020) niiltä päiviltä, joina hän ilman estettä olisi ollut työssä, vai oliko syynä työnteon estymiselle ollut myös Metsäteollisuus ry:n 10.2.2020 toteuttama työsulku. Mikäli työnteon estymiseen oli vaikuttanut lakon ohella työsulku, ratkaistavaksi tuli, oliko kantajalla tällöin oikeus saada palkka 14 päivältä, vai tuliko kahden esteperusteen vaikuttaessa samanaikaisesti antaa ensin toiselle etusija ja ratkaista se työoikeudessa yleisesti noudatetulla aikaprioriteettiperiaatteella joko työtaistelujen ilmoittamis- tai alkamisajankohtien mukaan, tai sen perusteella, kuinka laajasti lakko ja työsulku olivat työnteon estymiseen vaikuttaneet, ja vasta sen jälkeen ratkaista kysymys palkanmaksujakson pituudesta. Viime kädessä kysymys oli siitä, oliko kantajalla oikeus saada palkkansa päiviltä 13. ja 14.2.2020. (Vailla lainvoimaa 10.5.2024) - Uutiset
10.5.2024 10.34
Viinien pakkausmerkintäohje on päivitettyValviran ohje viinien pakkausmerkinnöistä on päivitetty maustettujen viinien pakkausmerkintöjen osalta. Maustetuille viineille on tullut tarkemmat ohjeet ainesosaluettelon esittämistavasta ja sisällöstä. Muutokset johtuvat keväällä julkaistusta EU-asetuksesta. Erityisesti viiniglögien valmistajien kannattaa huomioida nämä muutokset. - Uutiset
10.5.2024 10.00
Tutkimus: Suomessa tarvitaan parempaa varhaista tukea lapsiperheilleSuomessa on jo pidemmän aikaa pyritty lisäämään lasten, nuorten ja perheiden saamaa varhaista matalan kynnyksen tukea. Silti sekä asiakkaiden että sosiaalihuollon ja muiden ammattilaisten näkökulmasta tässä ei ole vielä onnistuttu riittävän hyvin. Näin todetaan perjantaina 10. toukokuuta julkaisussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin lasten ja perheiden sosiaalipalveluiden varhaisen tuen tilannekuvaa ja kehittämistarpeita. - Uutiset
10.5.2024 9.03
STM pyytää lausuntoja työeläkevakuutusyhtiöiden hallitukselle ja johdolle ehdotetuista pätevyysvaatimuksistaSTM pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia, Eläketurvakeskuksesta annettua lakia ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annettua lakia. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2025. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annetun lain voimassaoloajan jatkamista koskevan muutoksen tulee tulla voimaan ennen lain voimassaolon päättymistä 31. joulukuuta 2024. Lausunnot pyydetään toimittamaan 18.6.2024 mennessä. - Uutiset
10.5.2024 8.27
Eduskunta hyväksyi työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat lakiehdotukset - muutokset voimaan 1.7.2024Eduskunta hyväksyi täysistunnossa 8. toukokuuta työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat lakiehdotukset. Lakiehdotukset hyväksyttiin äänestysten jälkeen. Lakimuutosten tavoitteena on vähentää työmarkkinahäiriöitä. - Uutiset
10.5.2024 8.00
Tasa-arvovaltuutettu: Raskaussyrjintäepäily työhönotossaHenkilö A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolain kieltämällä tavalla työhönoton yhteydessä, kun työnantaja peruutti työtarjouksen saatuaan tietää A:n perheenhuoltovelvollisuuksista. Työnantaja oli sähköpostiviesteissään kysynyt muun muassa työnhakijan lasten lukumäärää ja näiden ikää sekä kysellyt A:n aikomuksista hankkia lisää lapsia. Tämän jälkeen työnantaja peruutti tekemänsä työtarjouksen. Tasa-arvovaltuutettu totesi työnantajan syrjineen A:ta tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla. - Uutiset
8.5.2024 15.02
Uusia muuntohuumeita otettiin valvontaanValtioneuvosto muutti kahta asetusta, joilla uusia psykoaktiivisia aineita eli niin sanottuja muuntohuumeita otetaan valvontaan. Kuluttajamarkkinoilta kielletyiksi psykoaktiivisiksi aineiksi luokiteltiin yhdeksän ainetta ja neljän aineen huumausaineluokittelu muuttui. Muutokset tulevat voimaan 10. kesäkuuta 2024. - Uutiset
8.5.2024 13.03
Hovioikeus mittasi päihteeksi tarkoitetun lääkeaineen salakuljetuksen rangaistusta ja sen määräämisen lähtökohtiaHovioikeudessa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta. Ensisijaisesti arvioitavana oli kysymys siitä, tuleeko päihteeksi tarkoitetun lääkeaineen salakuljetuksesta tuomittavan rangaistuksen määräämisen lähtökohdaksi ottaa käyttöannosperusteinen arviointi vastaavalla tavalla kuin huumausainerikoksissa siten, että verrannollisesta huumausainerikoksesta mitattu rangaistus suhteutetaan salakuljetuksen ja törkeän huumausainerikoksen rangaistusasteikkojen enimmäisrangaistusten mukaisesti yhteen viidennesosaan. (Vailla lainvoimaa 8.5.2024) - Uutiset
8.5.2024 11.00
Apulaisoikeusasiamies: Nuoren leposide-eristämisessä meneteltiin lainvastaisestiJoko kantelijan tilaa leposide-eristyksen aikana ei seurattu mielenterveyslaissa säädetyllä tavalla tai asianmukaisten potilasasiakirjamerkintöjen tekeminen oli laiminlyöty. Lisäksi AOA totesi, että joko kantelijan leposide-eristämistä ei lopetettu mielenterveyslain mukaisesti heti, kun se ei enää ollut välttämätöntä, tai asianmukaisten potilasasiakirjamerkintöjen tekeminen oli laiminlyöty. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2.2.2 ja 3.2.2.3) esittämänsä käsityksen menettelyn lainvastaisuudesta HUS Psykiatriakeskuksen tietoon. Lisäksi AOA esitti STM:lle, että se arvioisi, antaako kohdassa 3.2.3 esitetty kannanotto mahdollisesti aihetta lainsäädäntötoimenpiteisiin. - Uutiset
8.5.2024 8.30
Sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen asiantuntijaryhmä : LoppuraporttiSosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen asiantuntijaryhmän toimikausi oli 20.2.2023–31.3.2024. Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli sosiaali- ja terveysalalla EU/ETA-maiden ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien, lääkäreiden ja hammaslääkäreiden laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen mallien, kustannusten jakautumisen sekä ohjaus-, resurssi- ja säädösmuutostarpeiden arviointi ja muutosesitysten valmistelu vastuuministeriöiden yhteistyönä edistettäväksi. - Uutiset
7.5.2024 15.15
Tasa-arvovaltuutettu: Syrjintäepäily: määräaikaista työsuhdetta ei jatkettu perhevapaan vuoksiHenkilö A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolain kieltämällä tavalla, kun hänen määräaikaisuuttaan ei jatkettu enää sen jälkeen, kun hän jäi perhevapaalle, vaikka työ jatkui. Työnantaja oli tarjonnut hänelle uutta määräaikaisuutta, mutta sopimuksen edellytyksenä oli, että hän palaisi perhevapaalta töihin. Koska asiassa ei tasa-arvovaltuutetulle esitetty hyväksyttävää syytä sille, miksi A:n määräaikaista työsuhdetta ei jatkettu, vaikka työn tarve jatkui, on tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan kyse ollut tasa-arvolaissa kielletystä syrjinnästä perhevapaan perusteella. - Uutiset
7.5.2024 14.20
Telma: Miten anonyymi rekrytointi muuttaa työelämää?Anonyymissa rekrytoinnissa esimerkiksi ikä tai etninen tausta eivät pääse vaikuttamaan siihen, kuka valitaan työhaastatteluun. Mutta onko se lisännyt Metsä Groupin, Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon tai Janakkalan kuntatyöpaikan monimuotoisuutta? Asiaa käsitellään Telma-lehden numerossa 2/2024. - Uutiset
7.5.2024 14.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Valviran huomiota asian käsittelemiseen ilman aiheetonta viivytystäTerveydenhuollon ammattihenkilön valvontaa koskeva asia oli otettu vireille Valvirassa heinäkuussa 2022 ja päätös oli annettu maaliskuussa 2024. - Uutiset
7.5.2024 13.40
Uusi työkalu auttaa tunnistamaan työuupumuksenTyöterveyslaitos julkaisee uuden työkalun, jonka avulla voi kartoittaa työuupumuksen yleisyyttä omalla työpaikalla. Työuupumuksen liikennevalot työyhteisölle -kyselystä saavat palautteen niin yksittäinen vastaaja kuin työyhteisökin. - Uutiset
7.5.2024 13.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Valviran huomiota huolellisuuteen kanteluiden käsittelyssäApulaisoikeuskansleri katsoi, ettei kantelija ollut saanut Valviran menettelyn vuoksi kanteluaan käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä. - Uutiset
7.5.2024 10.00
Hovioikeus: Työsopimus purettiin terveydentilasta johtuvasta syystä - korvaukseksi 3 kuukauden palkka ja yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä 500 euroaKantajan lähtö Viroon ei ollut TSL 8 luvun § 1:n tarkoittama työsopimuksen purkamiseen oikeuttava erittäin painava syy. Se ei ollut edes lain 7 luvun 1 §:n tarkoittama irtisanomiseen oikeuttava asiallinen ja painava syy. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen (3 kk:n palkka, sis. korvauksen myös aineettomasta vahingosta) osalta. KO:n tuomitsema hyvitys oli oikeudenmukaisessa suhteessa teon vakavuuteen eikä sitä ollut syytä korottaa. (Vailla lainvoimaa 7.5.2024) - Uutiset
7.5.2024 8.30
TEM-analyysi: Kilpailukieltosopimuksia tehdään hieman aiempaa vähemmän – tietoisuutta lakimuutoksista pitää lisätäTyö- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt, miten uudistettu lainsäädäntö on vaikuttanut palkansaajien kilpailukieltosopimuksiin. Selvitys osoittaa, että kilpailukieltoja tehdään hieman aiempaa vähemmän ja niiden tekemistä harkitaan aiempaa tarkemmin. Suunta on se, mihin lakimuutoksilla pyrittiinkin. - Uutiset
6.5.2024 13.51
Selvitys: ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden aseman parantaminen vaatii sääntelyn muuttamistaUlkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden asemaan liittyy nykymuodossaan merkittäviä riskejä. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi poliittisen päätöksenteon tueksi selvityksen eri ratkaisuvaihtoehtojen taloudellisista vaikutuksista. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on lisäksi tuottanut täydentävää vaikutusten arviointia vaihtoehdoista. Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Vaasan yliopiston selvitys arvioi kahden eri sääntelyvaihtoehdon taloudellisia vaikutuksia luonnonmarjoja kerääviin ulkomaalaisiin, luonnonmarja-alan yrityksiin sekä julkiseen talouteen Suomessa. Vaihtoehdot ovat, että poimijat tulisivat jatkossa Suomeen työsuhteessa kausityöhön perustuen tai itsenäisessä asemassa elinkeinonharjoittajina. - Uutiset
6.5.2024 11.30
Valvira: Työnantajan on tarkistettava uuden työntekijän oikeudet ja osaaminen, erityisesti opiskelijoita rekrytoidessaTyönantajien pitää varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ajantasainen ammatinharjoittamisoikeus. Ammattihenkilön ammattipätevyyden voi tarkistaa luotettavasti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin julkisesta tietopalvelusta JulkiTerhikistä tai JulkiSuosikista. Rekisterien tiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa. Huomioi, että samannimisiä ammattihenkilöitä saattaa olla useampia. - Uutiset
3.5.2024 14.40
Elintarviketehtaassa käytössä ollut vaarallinen kone toi sakkoja työturvallisuusrikoksestaItä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi elintarvikealan yrityksen 20 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi kaksi työnjohtajaa sekä päätyönjohtaja tuomittiin 15 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja tuotantopäällikkö 20 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja työsuojelurikkomuksesta. Käsiteltävänä oli marraskuussa 2020 Keravalla tapahtunut työtapaturma ja sen tutkinnassa havaitut puutteet työturvallisuudessa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 13.35
Vakuutusoikeus: Yhdistyksessä palkatta työskentelyä jatkaneella IT-tukihenkilöllä ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen (ään. 10–7)A oli työskennellyt IT-tukihenkilönä B ry:ssä ajalla 1.12.2020–30.11.2021. Välittömästi palkkatukijakson päättymisen jälkeen A oli jatkanut samoissa tehtävissä työskennellen tarvittaessa ja vastikkeetta, keskimäärin yksi-kaksi tuntia viikossa. Vakuutusoikeus katsoi ottaen erityisesti huomioon, että A oli aiemmin työskennellyt työsuhteessa samoissa tehtävissä, joissa työskentelyä hän oli jatkanut työsuhteen päättymisen jälkeen palkatta, että hän oli työttömyysturvalaissa ja sitä koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla työskennellyt 1.12.2021 alkaen palkatta sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen kyseisestä ajankohdasta lukien. - Uutiset
3.5.2024 13.07
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan huomiota menettelyyn tietopyyntöjen käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan huomiota vastaisen varalle asiakirjapyyntöjen käsittelyä koskevien vastuiden järjestämiseen tiedonhallintalaissa säädetyllä tavalla, tietopyyntöjen käsittelyyn julkisuuslaissa edellytetyllä joutuisuudella ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamiseen tiedustelujen käsittelyssä. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan tietopyyntöjen käsittely tulisi järjestää siten, etteivät asiakkaiden oikeudet vaarannu puutteellisesti määriteltyjen sisäisten käytäntöjen tai toimintavastuuta koskevien epäselvyyksien vuoksi. - Uutiset
3.5.2024 11.40
Hovioikeus arvioi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä määrättävän korvauksen ja yhteistoimintalain mukaisen hyvityksen suuruutta toisin kuin käräjäoikeus (ään.)Yhtiö velvoitettiin suorittamaan kantajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä TSL 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena KO:n tuomitseman 18.932,72 euron asemesta 12.216,72 euroa ja yhteistoimintalain (2007/334) 62 §:n mukaista hyvitystä KO:n tuomitseman 5.000 euron asemesta 3.000 euroa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi hyvityksen kohtuulliseksi määräksi 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 10.00
Muutoksia satunnaisen linja-autoliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoihinEU:n ajo- ja lepoaika-asetuksen muutokset julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 2.5.2024. Asetukseen tehtiin erityissääntöjä, joilla muutetaan satunnaisen henkilöliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoja. Yleisimmin satunnainen henkilöliikenne tarkoittaa linja-autoilla harjoitettavaa tilausajoliikennettä. Satunnaiseen linja-autoliikenteeseen liittyy erityispiirteitä, joita tavaraliikenteessä tai säännöllisessä linja-autoliikenteessä ei ole. - Uutiset
3.5.2024 8.00
Kela maksaa osittaista hoitorahaa 1. ja 2. luokalla olevan lapsen vanhemmalleOsittaista hoitorahaa voidaan maksaa 1.8. alkaen sinä vuonna, kun lapsi aloittaa koulun. Jos lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista hoitorahaa voi saada myös esikoulun ja 3. luokan ajalta. Osittaista hoitorahaa voi jo hakea syksylle 2024. - Uutiset
2.5.2024 16.01
Hallinto-oikeus: Virkasuhde voitiin purkaa koeajallaHAO katsoi, että valittajan virkasuhteen purkamiselle esitetyt valittajan työtehtävien hoitoon ja käyttäytymiseen liittyvät perusteet olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Virkasuhteen purkamisen perusteena olleita seikkoja ei ollut pidettävä valittajan puutteellisesta perehdyttämisestä johtuneina eikä virkasuhteen purkamisen voitu katsoa johtuneen tosiasiassa myöskään valittajan epäkohtina pitämien asioiden esille nostamisesta. Kun otettiin huomioon asiassa saatu selvitys kokonaisuudessaan, asiassa ei ollut ilmennyt, että koeaikapurku olisi muutoinkaan perustunut epäasiallisiin syihin. (Ei lainvoim. 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 8.53
Joka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, määrä edelleen kasvussaJoka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, selviää THL:n tuoreista tilastoista. Ilmoitusten määrä on kasvanut vuosittain, mutta vuonna 2023 kasvu oli poikkeuksellisen suurta. - Uutiset
30.4.2024 15.21
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Aleksanteri Kivimäen 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseenLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 30.4. Aleksanteri Kivimäen Vastaamo-asiassa 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä, 9.231 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, 20.745 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä. Käräjäoikeus ei siten hylännyt syyttäjien syytettä miltään osin. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 13.00
Perheoikeudellisten sopimusten määrät vaihtelevat huomattavasti hyvinvointialueittainPerheoikeudellisten sopimusten määrissä on selviä alueellisia eroja. Perheoikeudellisiin sopimuksiin kuuluvat sopimukset lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta. - Uutiset
30.4.2024 11.55
Toukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta
- sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 6 §:n muuttamisesta
- laki väestön rekisteröinnistä Viron kanssa tehdystä sopimuksesta - Uutiset
30.4.2024 11.20
Tasa-arvovaltuutettu: Raskaus- ja perhevapaasyrjintää koskevaa lainsäädäntöä täsmennettäväTasa-arvovaltuutettu toteaa maanantaina 29.4.2024 tasa-arvoministeri Sanni Grahn-Laasoselle luovuttamassaan vuosikertomuksessa, etteivät työnantajat eivätkä työntekijät tunne riittävän hyvin raskaussyrjinnän kieltävää lainsäädäntöä. - Uutiset
30.4.2024 10.30
Apulaisoikeusasiamies: Puhelimen käytön rajoittaminen ja hoitajien käyttäytyminen laitoskuntoutuksessaAOA katsoi, että asiassa oli menetelty virheellisesti siltä osin, kun kantelija ei ollut saanut itse soittaa haluamallaan tavalla apua. - Uutiset
30.4.2024 9.30
YTK: Ansiopäivärahan työssäoloehto muuttuu – tarvittavat työtunnit kannattaa kerätä pianSyyskuussa ansiopäivärahaan oikeuttavaan työssäoloehtoon on tulossa merkittäviä muutoksia. Työssäoloehdon pituus kaksinkertaistuu ja se muuttuu europerustaiseksi. Vaikka lakimuutoksen soveltaminen alkaa vasta syksyllä, voi se vaikuttaa jo nyt, YTK Työttömyyskassa muistuttaa. - Uutiset
30.4.2024 8.40
Hovioikeus: Tietojensaantioikeuden antaminen isälle viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntarjoajilta kaikissa lasta koskevissa asioissa ei ollut lapsen edun mukaistaAsiassa oli kysymys siitä, voitiinko isälle vahvistaa tietojensaantioikeus tai rajoitettu tietojensaantioikeus tilanteessa, jossa äidin ja lapsen väestötietojärjestelmään kirjatut tiedot oli suojattu turvakiellolla. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 8.00
STM pyytää lausuntoja lasten ja nuorten terapiatakuustaSTM pyytää lausuntoja lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta. Esitetyn lainsäädännön tavoite on, että lapset ja nuoret saisivat mielenterveyden häiriöihin ja niiden ehkäisyyn apua nopeasti ja matalalla kynnyksellä. - Uutiset
29.4.2024 15.30
Hovioikeus: Kielitaidotonta ja turvapaikanhakijana maahan tullutta hyväksi käyttänyt työnantajan edustaja syyllistyi törkeän kiskonnan asemasta kiskonnantapaiseen työsyrjintään - rangaistusta alennettiin 4 kuukauteen vankeuttaHO:ssa oli kysymys siitä, oliko vastaaja syyllistynyt KO:n hänen syykseen lukemaan törkeään kiskontaan tai toissijaisesti kiskonnantapaiseen työsyrjintään. Jos vastaajan todettiin syyllistyneen rikokseen, kysymys oli myös rangaistuksesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta. KO:n tuomiota muutettiin. (Vailla lainvoimaa 29.4.2024) - Uutiset
29.4.2024 13.13
Energiavirasto: Uusi selvitys avaa näkymän energiaköyhyyden ehkäisemiseen SuomessaEnergiaköyhyyteen reagoiminen on EU:lle tärkeä osa oikeudenmukaisen vihreän siirtymän toteuttamista, jossa ilmastotoimien, kuten energiapoliittisten päätösten toteuttaminen, ei saa kohdella eri ihmisryhmiä epäoikeudenmukaisesti. Energiaköyhyydellä tarkoitetaan kyvyttömyyttä suoriutua välttämättömistä lämmitys- ja sähkökustannuksista, ja sen juurisyinä pidetään pienituloisuutta, energiamenojen kohtuuttoman suurta osuutta kotitalouden menoista, sekä rakennusten ja laitteiden huonoa energiatehokkuutta. - Uutiset
29.4.2024 11.55
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Perustuslakivaliokunta ja Orpon hallituksen ohjelman toteuttaminenKun perustuslakivaliokuntaa kuvataan (PeV), on tavanomaista todeta, että se on ainoa eduskunnan valiokunnista, jossa ei äänestetä eikä ainakaan puoluelinjojen mukaan. Tämä on tehnyt PeV:sta voimakkaan ja arvovaltaisen valiokunnan. Käytännössä PeV on ollut opposition vahvin turva enemmistöhallitusten parlamentaarista valtaa vastaan. PeV on ymmärretty demokratian ja oikeusvaltion viimeiseksi lukoksi. PeV:n toimivallan puoluepolitisoiminen toimii siksi demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion arvoja vastaan. Orpon hallituskauden aikana on perustuslakivaliokunnassa äänestetty yhteensä neljästä mietinnöstä yhden (2/2023 vp) osalta. Yhteensä 31 lausunnosta on äänestetty kolmen lausunnon (9/2024 vp, 16/2023 vp ja 15/2023 vp) osalta. Kaikki erimieliset lausunnot koskivat Orpon hallituksen esittämiä työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia. Äänestykset noudattivat linjaa hallitus/oppositio. - Uutiset
29.4.2024 10.30
Tutkimus: Liikennehankkeet voivat edistää työllistymistä ja parantaa kohtaantoa - myös matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin tutkittiinSuunniteltu Länsiradan nopea junayhteys lisäisi pendelöintiä arviolta noin 1300 henkilöllä, mikä kasvattaisi palkkasummaa yhteensä noin 11 miljoonalla eurolla ja arvonlisää noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa, selviää tuoreesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ansiotuloverotuksen matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin. Nykisin sovelletun tilkkutäkkimäisen matkakuluvähennyksen sijaan tutkijat ehdottavat siirtymistä yksinkertaisempaan kilometripohjaiseen malliin, joka keventäisi hallinnollista taakka ja vähentäisi väärinkäytösten mahdollisuutta. Ehdotettu kilometripohjainen matkakuluvähennys myös kannustaisi ottamaan vastaan työtä kauempaa ja suosimaan etätöitä. - Uutiset
29.4.2024 9.00
Puutteet koneen suojauksessa johtivat työtapaturmaan – sakkorangaistukset sekä toimitusjohtajalle ja tuotannon työnjohtajalle että yhtiölleTyösuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on työvälineasetuksen mukaan järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuus. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä vaaran tai haitan poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi. Myös muut tunnistetut vaara- ja haittatekijät tulee poistaa tai, jos tämä ei ole mahdollista, korvata vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla. Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan tulee oma-aloitteisesti ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin työturvallisuudessa havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. - Uutiset
29.4.2024 8.30
Tasa-arvovaltuutettu: Raskaussyrjintä määräaikaisen työsuhteen jatkamisessaYhteydenottaja A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla, kun hänen määräaikaista työsuhdettaan ei jatkettu hänen tultuaan raskaaksi. A oli työskennellyt julkisella työnantajalla varhaiskasvatuksen tehtävässä useissa määräaikaisissa työsuhteissa marraskuusta 2021 lähtien. Viimeisin yhtäjaksoinen sijaisuus oli solmittu elokuusta 2022 heinäkuuhun 2023, minkä jälkeen työsuhdetta ei enää jatkettu. A jäi raskausvapaalle syyskuussa 2023. Hänellä ei ollut varhaiskasvatuslain mukaista pätevyyttä, mutta hän suoritti työnantajan suosituksesta opintoja oppisopimuksella viimeisimmän sijaisuutensa aikana. - Uutiset
26.4.2024 14.46
Raportti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella annetuista työrikostuomioistaRaporttiin on kerätty tiedot sellaisista ESAVI:n alueella vuonna 2023 annetuista työrikostuomioista, joiden käsittelyssä työsuojeluviranomainen on ollut kuultavana. On mahdollista, että työsuojeluviranomaista ei ole kuultu kaikissa tapauksissa, joissa se olisi voinut käyttää puhevaltaa. Tällaisista tuomioista raportissa ei ole tietoja. Raportissa on tarkasteltu sekä käräjäoikeuksien että hovioikeuksien tuomioita. Korkeimman oikeuden tuomioita alueen jutuista ei ole tullut vuonna 2023. - Uutiset
26.4.2024 13.45
Hallinto-oikeus: Osakeyhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa laskuttamistaan terveyden- ja sairaanhoitopalveluistaArvonlisävero – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Terveyden- ja sairaanhoitopalvelu – Laskutuspalvelu – Terveydenhuollon ammattihenkilö
Asiassa oli ratkaistavana, oliko laskutuspalvelua tarjoavan A Oy:n myynti arvonlisäverotonta arvonlisäverolain 34 ja 35 §:n perusteella, kun se laskutti ensihoitajien suorittamasta työstä sairaankuljetuspalveluita tarjoavaa B Oy:tä. - Uutiset
26.4.2024 12.07
Avi: Työtekijä putosi telineiltä – sakot työnjohtajalleLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ikkunoiden ja kattojen asennuksiin erikoistuneen yrityksen työnjohtajan kymmenen päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 8.42
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Kuljetusalan yritys sai 10.000 euron uhkasakon työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistäItä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, jossa pohjoiskarjalainen kuljetusalan yritys vaati työsuojeluviranomaisen eli Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen sille tuomitseman uhkasakon määrän kohtuullistamista. Uhkasakko liittyi työnteon keskeisistä ehdoista työntekijöille annettavan kirjallisen selvityksen ja palkkalaskelman antamista sekä työaikakirjanpidon pitämistä koskeviin laiminlyönteihin. Hallinto-oikeus antoi päätöksensä 16.4.2024. - Uutiset
25.4.2024 14.14
Rokotuksia saavat jatkossa antaa useammat terveydenhuollon ammattilaisetAsetusmuutosten myötä rokotuksia saavat jatkossa antaa hammaslääkärit, proviisorit, farmaseutit, lähihoitajat, laboratoriohoitajat sekä perushoitajat. Tavoitteena on nopeuttaa erityisesti kausirokotteiden antamista sekä lieventää terveydenhuollon henkilöstöpulaa. Asetusmuutokset tulevat voimaan 1. toukokuuta 2024. - Uutiset
25.4.2024 13.52
Valtioneuvoston periaatepäätös nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksiHallitus hyväksyi 25.4.2024 periaatepäätöksen poikkihallinnollisesta toimenpideohjelmasta, jolla ehkäistään ja torjutaan nuoriso- ja jengirikollisuutta. Ohjelma sisältää toimia nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi, rikoskierteen katkaisemiseksi, rikosten selvittämiseksi, rikosvastuun toteuttamiseksi ja rangaistusten kiristämiseksi. Toimenpiteitä on yhteensä 43. - Uutiset
25.4.2024 13.17
THL: Uudet suositukset pyrkivät vahvistamaan lasten ja nuorten väkivaltaa koskevan tiedon laatua ja kattavuuttaVäkivallattoman lapsuuden edistäminen edellyttää kattavaa ja laadukasta tietopohjaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta. Tiedon keräämisen haasteena on tällä hetkellä se, että vain pieni osa lasten ja nuorten kokemasta ja tekemästä väkivallasta tulee viranomaisten tietoon. Lisäksi tällä hetkellä väkivaltatietoa löytyy epätasaisesti eri lapsiryhmistä. Tiedon puutteet liittyvät erityisesti tiettyihin lapsiryhmiin, kuten maahanmuuttajataustaisiin lapsiin, vammaisiin lapsiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. - Uutiset
24.4.2024 15.38
Euroopan parlamentti hyväksyi uudelleen neuvotellun yritysvastuudirektiivin: Uusia sääntöjä ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista Neuvoston on vielä hyväksyttävä direktiivi virallisesti. Sen jälkeen se allekirjoitetaan ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Direktiivi tulee voimaan 20 päivää myöhemmin. Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa saattaa uudet säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään.
- Säännöt koskevat EU:n ja sen ulkopuolisia yrityksiä, joilla on 450 miljoonan euron liikevaihto Euroopassa
- Yritysten täytyy luoda Pariisin sopimuksen mukainen siirtymäsuunnitelma
- Yritykset ovat vastuussa vahingoista ja niille voidaan määrätä sakko sääntöjen noudattamatta jättämisestä. - Uutiset
24.4.2024 14.22
Parlamentti hyväksyi direktiivin alustatyöntekijöiden oikeuksistaMepit hyväksyivät keskiviikkona 24.4. uudet säännöt alustatalouden työntekijöiden työolojen parantamiseksi. Myös neuvoston on hyväksyttävä laki lopullisesti, ennen kuin se voi tulla voimaan. Kun direktiivi on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä, jäsenmailla on 2 vuotta aikaa saattaa sen sisältö osaksi kansallista lainsäädäntöä. - Uutiset
24.4.2024 11.40
EIT: Parlamentin toisen jäsenen puolesta äänestäneen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattiin - epäilyt korkeimman oikeuden puolueettomuudesta olivat olleet perusteltujaAsia koski valittajan tuomitsemista virka-aseman väärinkäytöstä ja virallisen asiakirjan laittomasta käytöstä, koska hän oli käyttänyt toisen kansanedustajan henkilökorttia äänestäessään eduskunnassa tämän puolesta. EIT katsoi asiassa, että EIS 6 artiklan mukaista oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Ei rangaistusta ilman lakia koskevaa EIS 7 artiklaa ei sen sijaan ollut loukattu. - Uutiset
24.4.2024 9.34
Suomen ja Viron välinen sopimus väestötietojen vaihdosta tulee voimaan 1.5.2024Valtioneuvosto antoi asetuksen Viron kanssa tehdyn väestötietojen vaihtamista koskevan sopimuksen voimaantulosta 18.4.2024. Sen myötä kansalaisella ei voi olla enää asuinpaikkaa samanaikaisesti sekä Virossa että Suomessa. Sopimus ja siihen liittyvät muutokset kansalliseen lainsäädäntöön tulevat voimaan toukokuun alusta. - Uutiset
24.4.2024 8.53
Komissiolta suosituksia lasten suojaamiseksi paremmin väkivallaltaKomissio hyväksyi 23.4.2024 suosituksen yhdennettyjen lastensuojelujärjestelmien kehittämisestä ja vahvistamisesta lapsen edun mukaisesti. Suosituksen taustalla on lasten oikeuksia koskevaan EU:n strategiaan liittyvä sitoumus. Suosituksella tuetaan EU-maita niiden lastensuojelujärjestelmien vahvistamisessa. Viranomaisten on kaikilla hallinnon tasoilla tehtävä yhteistyötä lasten suojelemiseksi kaikenlaiselta väkivallalta johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti. Sama koskee kansalaisyhteiskuntaa kaikilla sektoreilla. - Uutiset
23.4.2024 12.30
Työryhmä laatii toimintaohjelman vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymiseksiTyö- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on vahvistaa erityisryhmien, kuten osatyökykyisten, vammaisten, maahanmuuttajien, ikääntyneiden, matalan koulutustason tehtävissä toimivien henkilöiden työllistymistä, osaamista ja työelämäosallisuutta. Työryhmän toimikausi jatkuu hallituskauden loppuun saakka. - Uutiset
23.4.2024 9.08
OM: Ilmoittajansuojelulain tietoisku -koulutus eOppivassaOikeusministeriön ilmoittajansuojelulain koulutushanke on julkaissut Ilmoittajansuojelun tietoisku -koulutuksen maaliskuussa 2024. Koulutus on kaikille avoin ja suunnattu organisaatioiden koko henkilöstölle. Koulutus tarjoaa tietoa ilmoittajansuojelulain merkityksestä ja ilmoittajien roolista käytännönläheisesti ja helposti. - Uutiset
22.4.2024 10.10
Toimeentulotukea voi saada kohtuullisen suuruisiin asumismenoihin – Kela ei velvoita ketään muuttamaanViime aikoina Kelasta on kysytty siitä, onko välttämätöntä muuttaa pois nykyisestä asunnosta, jos sen asumismenot ovat toimeentulotukeen nähden liian suuret. Kela ei velvoita ketään muuttamaan, mutta toimeentulotuki ei välttämättä kata kaikkia asumismenoja, jos ne ylittävät kuntakohtaiset enimmäisrajat. - Uutiset
22.4.2024 10.00
Kattotöitä tehtiin ilman putoamissuojauksia – toimitusjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta- Jos työnantaja haluaa delegoida työturvallisuusvastuitaan organisaatiossa alaspäin esimerkiksi työnjohtajille, edellyttää vastuun siirtyminen muun muassa sitä, että työnjohtajat tietävät heille kuuluvat työturvallisuusvastuut ja ovat saaneet niihin riittävän ohjeistuksen. Lisäksi heillä on oltava aikaa huolehtia vastuistaan, muistuttaa työsuojelun vastuualueen lakimies Petra Leinonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. - Uutiset
19.4.2024 15.05
Apulaisoikeusasiamies selvitti korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palveluiden saatavuuttaEduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan saapui keväällä 2022 lukuisia kanteluita, joissa arvosteltiin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) ja Kansaneläkelaitoksen (Kela) menettelyä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Kanteluiden mukaan opiskelijoiden tarpeiden mukaisia palveluita ei ole ollut saatavilla. Kanteluissa arvosteltiin yhteydensaantia YTHS:ään sekä hoitoonpääsyä yleislääkärin vastaanotolle, suun terveydenhuollon palveluihin tai mielenterveyspalveluihin. AOA otti asian selvitettäväksi kanteluissa esitetyn pohjalta omana aloitteena. - Uutiset
19.4.2024 12.41
Tasa-arvovaltuutettu tasa-arvolain ja raskaussuojeludirektiivin 85/92/ETY tulkinnasta: oikeus palata työhön 14 viikon sisällä raskausvapaan alkamisestaTasa-arvovaltuutettu esitti saamansa yhteydenoton perusteella lausunnossaan TAS/697/2023 oikeudellisen arvion siitä, onko raskaussuojelun ja syrjintäkieltojen nojalla mahdollista estää äskettäin synnyttänyttä työntekijää palaamasta työhönsä ennen kuin 14 viikkoa on kulunut raskausvapaan alkamisesta vai onko tätä pidettävä syrjivänä käytäntönä. - Uutiset
19.4.2024 9.30
Hallitus ehdottaa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja tilintarkistusta koskevia lakimuutoksiaHallitus esittää muutoksia Kansaneläkelaitoksesta annettuun lakiin, sähköisestä lääkemääräyksestä annettuun lakiin sekä useaan muuhun lakiin. Esityksellä toteutettaisiin hallitusohjelman kirjausta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Lakimuutoksien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
18.4.2024 15.00
Hallitus esittää työnhaun palveluprosessin keventämistä sekä joustoa työvoimapalvelujen siirtoon kunnilleHallitus antoi eduskunnalle torstaina 18.4. esityksen, jonka tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti asiantuntijan harkintavallan lisääminen työnhakijan palveluprosessissa. Lisäksi hallitus esittää sujuvoittavia muutoksia liittyen kunnille siirtyvien työvoimapalveluiden järjestämiseen. - Uutiset
18.4.2024 14.24
Hallituksen esitys: Työttömyyskassoille mahdollisuus tarjota työllisyyttä tukevia palveluitaEsityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia, jotta työttömyyskassat voisiat jatkossa tarjota jäsenilleen tukea työllistymisessä. Työttömyyskassa voisi tarjota esimerkiksi työnvälitystä, tietoa-, neuvonta- ja ohjauspalveluita, asiantuntija-arviointeja sekä valmennuksia jäsentensä työllisyyden tukemiseksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan kesällä 2024. - Uutiset
18.4.2024 14.18
Hallitus esittää tiukempaa sääntelyä nikotiinipussien myyntiinHallitus esittää, että nikotiinipussit otettaisiin kattavammin tupakkalain piiriin. Tavoitteena on ehkäistä nikotiinipussien käyttöä nuorten keskuudessa ja korvata laiton nuuska laillisesti myydyillä nikotiinipusseilla. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
18.4.2024 12.44
Naisen ja tytön sukuelinten silpominen, tahallisen henkirikoksen syyteoikeuden vanhentuminen ja lapsensurma: Ehdotukset rikoslain muuttamisesta lausunnoilla 23. toukokuuta 2024 saakkaOikeusministeriössä on valmisteltu esitys rikoslain muuttamiseksi koskien naisen ja tytön sukuelinten silpomisen ja sen valmistelun säätämistä rangaistavaksi, tahallisen henkirikoksen syyteoikeuden vanhentumista koskevan sääntelyn uudistamista sekä lapsensurmaa koskevan lainsäännöksen kumoamista. Lakiehdotukset ovat nyt lausunnoilla. - Uutiset
18.4.2024 10.36
JFT 1–2/2024 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa työstä irtisanomiset, seksuaalinen itsemääräämisoikeus, Ruotsin ALV-uudistus ja liikesopimukset. - Uutiset
18.4.2024 8.30
Työkanava Oy:n toiminta lakkautetaanHallitus on osana kehysriihessä 11.–12.4.2024 linjattuja säästötoimiaan päättänyt, että valtion rahoitus Työkanava Oy:lle poistetaan ja yhtiön toiminta lakkautetaan. Työkanava Oy:n työllistämistoiminta ei ole käynnistynyt yhtiölle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. - Uutiset
17.4.2024 14.00
Lääkitystiedot saatavilla samasta paikasta 2026 alkaenMittava uudistus tuo kaikkien suomalaisten lääkitystiedot saataville Kanta-palveluiden Reseptikeskuksen kautta, jotta lääkehoitoon osallistuvat ammattihenkilöt sekä lääkeitä käyttävät ihmiset saisivat tarvitsemansa tiedot helposti. Tavoitteena on parantaa lääkehoitojen onnistunutta ja turvallista toteuttamista. - Uutiset
17.4.2024 9.09
THL: Lähisuhdeväkivallan vastaista työtä hyvinvointialueilla ja kunnissa tulee vahvistaa suositusten sijaan laillaTerveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut suosituksia lähisuhdeväkivallan ehkäisyn vahvistamiseksi hyvinvointialueilla ja kunnissa. Suositusten mukaan väkivallan vastainen työ tulee sitoa hyvinvointialueiden rakenteisiin, kuten hyvinvointistrategiaan ja turvallisuussuunnitelmiin, ja siitä tulisi säätää lailla. Tällä hetkellä lähisuhdeväkivallan ehkäisyn rakenteiden, koordinaation ja palvelujen tilanne vaihtelee merkittävästi alueittain. - Uutiset
16.4.2024 15.01
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä karenssista sekä sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisestaUuden lain nojalla voitaisiin rajoittaa enintään 12 kuukauden määräajaksi valtioneuvoston jäsenen oikeutta siirtyä toimikautensa päätyttyä uuteen tehtävään. Ehdotettua lakia sovellettaisiin sekä pääministeriin että valtioneuvoston jäsenenä toimiviin muihin ministereihin. Lakia sovellettaisiin myös valtioneuvoston jäsenyydestä vapautettuun henkilöön 12 kuukautta eron myöntämisestä. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 28.5.2024. - Uutiset
16.4.2024 14.40
Turistibussien kuljettajat: neuvostolta uutta lainsäädäntöä työolojen parantamiseksiNeuvosto on hyväksynyt tarkistuksen ajo- ja lepoaikoja satunnaisen henkilöliikenteen alalla koskeviin vuoden 2006 sääntöihin. Tarkoituksena on parantaa satunnaista linja-autoliikennettä Euroopassa tarjoavien kuljettajien liikenneturvallisuutta ja työoloja. Asetuksen hyväksynnän myötä tarkistetun asetuksen teksti julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä lähiviikkoina, ja asetus tulee voimaan 20 päivän kuluttua julkaisemisesta. - Uutiset
16.4.2024 11.00
Hallinto-oikeus hylkäsi virkanimityksestä tehdyn valituksenAsiassa oli ratkaistavana, oliko Maahanmuuttoviraston nimityspäätös valmisteltu asianmukaisesti ja ottaen tasavertaisesti huomioon hakijoiden ansiot ja oliko Maahanmuuttovirasto pysynyt virantäyttömenettelyssä nimittävälle viranomaiselle kuuluvan harkintavallan rajoissa. Valitus hylättiin. (Ei lainvoim. 16.4.2024) - Uutiset
16.4.2024 9.10
Lausuntotiivistelmä sosiaaliturvaetuuksien ulosmittausta koskevasta työryhmän mietinnöstäOikeusministeriö pyysi mietinnöstä lausuntoa yhteensä 46 eri viranomaiselta, järjestöltä ja asiantuntijalta. Lausuntoja saapui yhteensä 36. Lausuntotiivistelmässä selostetaan annettuja lausuntoja. - Uutiset
16.4.2024 8.00
Yrityksen mukaan työsuojeluviranomaisen määräämä laiminlyöntimaksu oli perusteeton ja kohtuuttoman korkea – hallinto-oikeus hylkäsi valituksenTurun hallinto-oikeus antoi 12.4.2024 päätöksensä asiassa, joka koski valitusta työsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä määrätä Suomeen työntekijöitä lähettävälle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksu. (Ei lainvoim. 16.4.2024) - Uutiset
15.4.2024 14.54
KKV:n blogissa asiantuntija Maria Tuominen: Kuntien ja hyvinvointialueiden talousraportointi edellyttää kilpailuneutraliteettisääntelyn omaksumistaVuonna 2024 kunnat ja hyvinvointialueet raportoivat kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuvan taloudellisen toimintansa tiedot ensimmäistä kertaa Valtiokonttorin Kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietopalveluun. Raportoinnin myötä tiedot kuntien ja hyvinvointialueiden harjoittaman kilpailullisen toiminnan laajuudesta ja alueellisesta sijoittumisesta tulevat kaikkien saataville tutkihallintoa.fi-sivustolle. Tilikautta 2023 koskevat tiedot raportoidaan Valtiokonttorille toukokuun loppuun mennessä, ja ne lisätään myöhemmin sivustolle. Kunnissa ja hyvinvointialueilla kannattaa siis viimeistään nyt tutustua kilpailuneutraliteettisääntelyyn, sillä sen tunteminen on edellytyksenä onnistuneelle talousraportoinnille. - Uutiset
15.4.2024 13.00
Uudessa pandemiavalmiussuunnitelmassa huomioitiin koronavuosien kokemuksiaSosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut uudistetun sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen pandemiavarautumissuunnitelman, jonka tavoitteena on edistää terveysturvallisuutta ja torjua haittoja, joita pandemia ihmisille ja yhteiskunnalle aiheuttaa. Edellinen pandemiavarautumissuunnitelma oli vuodelta 2012. - Uutiset
15.4.2024 11.50
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Työnantajan lojaliteettivelvoite irtisanomisuhkatilanteessa – KKO:2024:24Lojaliteettiperiaatteen merkitystä työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kokonaisuutena sekä työntekijän että työnantajan olosuhteet. Työntekijän osalta arviointiin voi vaikuttaa esimerkiksi hänen erityisolosuhteensa, työsuhteen pitkä kesto, työntekijän ikä sekä työssä osoitettu pätevöityminen. Työnantajan näkökulmasta arviointiin vaikuttavat muun ohella yrityksen koko sekä taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet ja niistä seuraavat rajoitteet. Työnantajaa velvoittavasta lojaliteettiperiaatteesta johtuu, että työnantajan tulee osana kokonaisharkintaa ottaa työtä tarjotessaan huomioon myös työntekijän perustellut edut. - Uutiset
15.4.2024 10.15
Paikallisen sopimisen lakiesitys jatkovalmisteluunTyö- ja elinkeinoministeriö on saanut 49 lausuntoa valmisteltavista lakimuutoksista, joilla edistettäisiin paikallista sopimista. Saatua palautetta analysoidaan seuraavaksi osana jatkovalmistelua. Esitysluonnos lähetetään myös lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavaksi. Tavoitteena on, että hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle kesäkuussa 2024. Lakimuutokset tulisivat suunnitelman mukaan pääosin voimaan 1. tammikuuta 2025. - Uutiset
15.4.2024 9.30
KHO: Virkasuhde oli päättynyt liikkeenluovutukseen, kun liikelaitoksen toiminnot oli liikkeenluovutuksella siirretty yksityisoikeudelliselle yhteisölleAsiassa oli ratkaistavana, oliko A:n virkasuhde jatkunut viranhaltijalain 44 §:ssä säädetyn jatkuvuusperiaatteen perusteella myös sen jälkeen, kun liikelaitoksen toiminnot oli liikkeenluovutuksella siirretty yksityisoikeudelliselle yhteisölle. HAO:n päätös kumottiin siltä osin kuin HAO oli A:n hakemuksen johdosta vahvistanut, että A:n virkasuhde Kajaanin kaupunkiin oli jatkunut katkeamatta irtisanomispäätöksen jälkeen ja Kajaanin kaupunki oli velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. A:n hakemus hylättiin 1.1.2014 jälkeisen ajan osalta. - Uutiset
15.4.2024 8.00
Syöpävaaralliset lääkkeet lisättiin ilmoitettavien työmenetelmien luetteloon uudessa asetuksessaSyöpäsairauden vaaraa aiheuttavia aineita ja menetelmiä koskeva lainsäädäntö muuttui huhtikuussa 2024. Jatkossa työnantajien tulee tehdä ilmoitus ASA-rekisteriin sähköisen järjestelmän kautta. Samalla päivittyi ilmoitettavien työmenetelmien luettelo. Mukaan on lisätty syöpävaaralliset lääkkeet ja kaikki arseenille altistavat työt. - Uutiset
12.4.2024 14.00
Vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkentava hallituksen esitysluonnos lausunnoilleSosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Esityksen tavoitteena olisi turvata vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen ja palveluiden saatavuus. Tavoitteena on myös selkeyttää uuden vammaispalvelulain soveltamista niin, että se säilyisi vammaisille henkilöille tarkoitettuna erityislakina. Lausunnot pyydetään toimittamaan 31.5.2024 klo. 16:15 mennessä. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2025. - Uutiset
12.4.2024 9.30
Vakuutusoikeus: Keskivaikea masennus oli syy-yhteydessä työtapaturmaanA:lle oli korvattu työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvauksia 5.10.2019 sattuneesta tapaturmasta 20.4.2020 saakka muun muassa traumaperäisen stressihäiriön perusteella. Oikeus jatkokorvaukseen oli hylätty. A ei ollut sairastanut masennusta tai muitakaan mielenterveyden häiriöitä ennen tapaturmaa. A:n työ- tai yksityiselämässä ei myöskään ollut kuvattu sattuneen merkittäviä masennukselle altistavia tapahtumia. Vakuutusoikeus katsoi, että A:lle diagnoosiksi asetettu keskivaikea masennus oli lääketieteellisesti todennäköisesti seurausta hänelle 5.10.2019 sattuneen tapaturman johdosta korvatusta traumaperäisestä stressihäiriöstä ja A:n psyykkiset oireet 20.4.2020 jälkeenkin johtuivat tästä masennuksesta. Vakuutusoikeus katsoi, että A:lla oli oikeus työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiin 20.4.2020 jälkeenkin. - Uutiset
12.4.2024 9.09
KHO: Lapsi tarvitsi sairautensa johdosta välttämättä ilmalämpöpumppua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavallaRatkaistavana oli, tarvitsiko lapsi sairautensa johdosta ilmalämpöpumppua vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämättä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Hyvinvointialue velvoitettiin korvaamaan taloudellisena tukitoimena vaaditut puolet laitteen kustannuksista. Pohjois-Suomen HAO:n ja Oulun kaupungin yksilöasiainjaoston päätökset kumottiin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue velvoitettiin korvaamaan A:n huoltajalle vammaispalvelulain mukaisena taloudellisena tukitoimena 690 euroa ilmalämpöpumpun hankintakustannuksista. - Uutiset
12.4.2024 9.00
Asbestipurkutyö vaaransi työntekijöiden terveyden – yrittäjälle sakkoja ja yhtiölle yhteisösakkoLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että asbestipurkutyössä on ehdottoman tärkeää noudattaa erityistä varovaisuutta ja asbestityön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (798/2015) määräyksiä. Asbestille altistuminen ei aiheuta useinkaan oireita altistumishetkellä, vaan altistumisen seuraukset voivat näkyä vasta pitkällä viiveellä. Asbestille altistuminen voi aiheuttaa vakavia sairauksia tai jopa ennenaikaisen kuoleman. - Uutiset
12.4.2024 8.30
Työuran aikaista jatkuvaa oppimista selvittävän työryhmän loppuraportti on valmistunutSosiaali- ja terveysministeriö asetti elokuussa 2023 työryhmän kehittämään työuran aikana tapahtuvaa jatkuvaa oppimista aikuiskoulutustuen päättyessä. Työryhmän tekemät ehdotukset on koottu loppuraporttiin, jonka työryhmän puheenjohtaja Laura Rissanen luovutti työministeri Arto Satoselle. - Uutiset
12.4.2024 8.00
Lähetetyistä työntekijöistä annettun lakiin muutoksia 1.5.2024Muutokset koskevat muun muassa tiettyjä hallinnollisia vaatimuksia, joita lähetetyistä työntekijöistä annettu laki sisältää, sekä lähetetyn työntekijän suojelua epäasialliselta kohtelulta. Lakiin on lisätty lähetetyn työntekijän suojelemiseksi uusi säännös, joka koskee vastatoimien kieltoa ja kiellon rikkomisesta seuraavaa vahingonkorvausvelvollisuutta. Tieliikenteen sääntelyn osalta on tehty lähinnä selkeyttäviä muutoksia lakiin sekä parannuksia työsuojeluviranomaisen valvontaedellytyksiin. Muutosten taustalla ovat rikkomusmenettelyt, jotka Euroopan komissio on käynnistänyt Suomea vastaan. - Uutiset
11.4.2024 16.00
EIT: Viranomaiset eivät täyttäneet velvollisuuttaan tutkia tehokkaasti väitettä lastenkodissa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä - EIS 3 artiklaa oli rikottuAsia koski valittajan väitettä siitä, että kolme vanhempaa poikaa oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväksi hänen ollessa lastenkotiin sijoitettuna. EIT totesi, että sekä Liettuan syyttäjäviranomaiset että tuomioistuimet olivat olleet haluttomia määräämään tai nimenomaisesti ottamaan huomioon kattavan psykiatrisen ja psykologisen tutkimuksen tarpeen väitetyn hyväksikäytön yhteydessä valittajan pyynnöistä huolimatta. Viranomaiset eivät näin ollen olleet täyttäneet yleissopimuksen mukaista velvollisuuttaan tutkia tehokkaasti valittajan väitettä. - Uutiset
11.4.2024 10.40
Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta nosti esiin puutteita palkkauksessa ja työajoissaTyösuojeluviranomainen teki vuonna 2023 yli 2 200 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikojen noudattamisessa havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen niin sanotuksi kevytyrittäjyydeksi laajentui rakennus- ja palvelualoilta teollisuuteen ja metsäalalle. Valvontahavaintojen mukaan myös metsämarjanpoimijoiden oikeuksia koskevan marjalain noudattamisessa oli huomattavia puutteita. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2023. - Uutiset
11.4.2024 9.09
Poliisihallituksen raportti: Mistä alle 21-vuotiaiden rikollisuudessa on laajassa mielessä kysePoliisihallitus on julkaissut raportin, jossa analyysin tavoitteena on ollut tunnistaa, mistä alle 21-vuotiaiden rikollisuudessa on laajassa mielessä kyse. Analyysiraportin tavoitteena on ollut myös tuottaa valtakunnallista tilannekuvaa nuorisorikollisuudesta. Poliisi on kertonut huolensa alaikäisten tekemien väkivaltarikosten kasvusta. Tilastojen mukaan alle 21-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuus on kasvanut merkittävästi, suurinta kasvu on ollut alle 15-vuotiaiden keskuudessa. Nuorten tekemän rikollisuuden taustoittamiseksi Poliisihallitus on teettänyt teema-analyysin, jonka raportti on nyt julkaistu. - Uutiset
11.4.2024 8.00
Ratkaisuasiantuntijoiden nimet poistuvat perustoimeentulotuen päätöksistä kokeilun ajaksiKela on käynnistänyt kokeilun, jossa asiakkaat saavat perustoimeentulotuen päätökset ilman päätöksen tehneen ratkaisuasiantuntijan nimeä. Pitkään valmisteltu kokeilu ei vaikuta asiakkaan saamaan palveluun tai päätöksestä valittamiseen. Kokeilu kestää 31.12.2024 saakka, minkä jälkeen Kelassa päätetään jatkotoimenpiteistä. - Uutiset
10.4.2024 15.10
Oikeuspsykiatrian ensimmäinen suomenkielinen oppikirja on ilmestynytKirjassa kuvataan kattavasti oikeuspsykiatrinen palvelujärjestelmä, alaa ohjaava lainsäädäntö ja hallintomenettely sekä aiheeseen liittyvät filosofiset kysymykset. Laaja kliinisen oikeuspsykiatrian osuus käsittelee rikollisen käyttäytymisen ja psykiatristen häiriöiden välisiä yhteyksiä sekä häiriöiden etiologiaa ja niiden hoitoa. - Uutiset
10.4.2024 9.30
KHO: HAO oli voinut hyväksyä hakemuksen muutoksenhakijan huostaanottamisesta ja sijaishuoltoon sijoittamisestaAsiassa oli ratkaistavana, oliko HAO voinut hyväksyä hakemuksen muutoksenhakijan huostaanottamisesta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta. Huostaanoton edellytysten täyttymisen ohella asiassa oli erityisesti kysymys siitä, oliko HAO:n päätös kumottava virheellisenä sen vuoksi, että HAO oli määrännyt sijaishuoltopaikan viranomaisen hakemuksen mukaisesti ja siten myös arvioinut sijaishuoltopaikan lapsen edun mukaisuutta tästä lähtökohdasta, vaikka sijaishuoltopaikkaa oli viranhaltijan päätöksellä muutettu ennen HAO:n päätöksen antamista. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
10.4.2024 9.00
Työntekijä teki käsinhiontaa sorvilla – johtajille päiväsakkoja ja yritykselle 18 000 euron yhteisösakkoTyösuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus selvittää ja arvioida vaaratekijät käytetyillä työvälineillä ja valvoa, että työntekijät noudattavat turvallisia työtapoja. - Uutiset
9.4.2024 12.45
Apulaisoikeusasiamies: Huostaanoton purku, perintä ja vastaus muistutukseen - Uutiset
9.4.2024 11.50
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Työkiertoon määrääminen ja suostuminenTyökierto on suunnitelmallinen ja tavoitteellinen henkilöstön kehittämisen ja osaamisen johtamisen menetelmä. Työkierron ajaksi työntekijä siirtyy määräajaksi tai toistaiseksi toiselle osastolle, toiseen yksikköön tai toiseen tehtävään kehittyäkseen. Työnantaja ei voi määrätä työkiertoon siirtymisestä, ellei laki, työsopimus tai sen osana oleva työehtosopimus sitä mahdollista. - Uutiset
9.4.2024 10.00
Apulaisoikeusasiamies: Sosiaalityöntekijän pääsy potilastietoihinKantelun mukaan sosiaalityöntekijä oli ottanut terveydenhuollosta selville kaikki vuoden 2021 ja 2022 erikoissairaanhoidon käynnit ja niiden lukumäärät. Hän oli yksilöinyt, missä kantelijaa oli hoidettu. Kantelun mukaan huostaanoton purkuprosessissa avopuolison lasten kohdalla sosiaalityöntekijälle eivät kuulu millään tavalla esimerkiksi kantelijan naistentautien tai tähystysyksikön käynnit. AOA saattoi asiassa kohdassa 3 esittämänsä käsityksen hyvinvointialueen tietoon. - Uutiset
8.4.2024 8.52
Sovitteluprojekti Helsingin hovioikeudessaHelsingin hovioikeudessa on tammikuussa käynnistynyt sovitteluprojekti. Projektin aloittamisesta on päättänyt Helsingin hovioikeuden presidentti yhdessä johtoryhmän kanssa. Projektin tarkoituksena on edistää tietoisuutta sovittelusta hovioikeudessa, ja lisätä tuomioistuinsovitteluun siirtyvien riita-asioiden määrää. Sovittelu tarjoaa asianosaisille mahdollisuuden nopeaan ja osapuolten intressejä vastaavaan sovintoratkaisun saavuttamiseen. Lisäksi sovittelu osaltaan lyhentää käsittelyaikoja. - Uutiset
8.4.2024 8.28
Asianajaja Markku Fredman Prosessioikeusblogissa: Alle 15-vuotias rikollisesta teosta epäiltynäVantaan Viertolan koulussa tapahtunut surullinen kouluampuminen on tuonut uutisiin onneksi melko harvoin sovellettavat säännökset esitutkinnasta, kun epäiltynä on alle 15-vuotias. Tällainen lapsi ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta asiassa voidaan kuitenkin suorittaa esitutkinta. - Uutiset
8.4.2024 8.00
Perustuslakivaliokunnan lausunto työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevasta lainsäädännöstä valmistuiValiokunnan mukaan pääosa ehdotetuista muutoksista voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Säännöstä työntekijän velvollisuudesta maksaa työnantajalleen hyvitystä on kuitenkin välttämätöntä muuttaa. Valiokunnan lausuntoon liittyy eriävä mielipide. - Uutiset
5.4.2024 15.42
Poliisi muistuttaa perättömien uhkausten seurauksista – myös THL julkaisi ohjeita kouluampumisen käsittelyyn lasten kanssa työskenteleville ja medialleHämeen poliisille on tullut viime päivien aikana ilmoituksia eri kouluihin kohdistuneista uhkauksista. Kaikki uhkaukset ovat osoittautuneet perättömiksi. Lisäksi on tullut erilaisia huolestuneita yhteydenottoja opettajilta, vanhemmilta ja muilta kansalaisilta mahdollisisita huolta tai pelkoa aiheuttavista tilanteista.