Hakutulokset
- Uutiset
4.4.2024 15.00
Eläimen vartioimatta jättämisestä ja vammantuottamuksesta 40 päiväsakkoa - saksanpaimenkoira määrättiin tapettavaksiVastaaja oli marjastamaan lähtiessään sulkenut autonsa takaoven niin, ettei se ollut sulkeutunut kunnolla. Sen seurauksena vastaajan koira, minkä vastaaja oli tiennyt sellaiseksi, että se saattoi olla ihmiselle vaarallinen, oli pääsyt karkuun autosta ja saman tien lähtenyt hyökkäämään A:n koiran kimppuun. Siinä yhteydessä vastaajan koira oli hypännyt A:n selkään, minkä seurauksena A oli kaatunut polvilleen. Vastaajan koira oli purrut sitten A:n koiran kuoliaaksi ja vielä purrut omasta koirastaan kiinnipitänyttä A:ta useita kertoja vasempaan käteen ja kerran vasempaan reiteen. HO ei myönnänyt vastaajalle jatkokäsittelylupaa. KO:n tuomio jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 4.4.2024) - Uutiset
4.4.2024 13.13
AVI: Ympäristöasioiden lupapalvelussa on otettu käyttöön uusia karttatoimintojaUudet karttatoiminnot helpottavat ympäristöhallinnon paikkatietoaineistojen hyödyntämistä ympäristö- tai vesitalouslupahakemuksella, eikä erillisiä kartta-aineistoja tarvitse jatkossa hakea muista palveluista. - Uutiset
4.4.2024 12.03
1. kesäkuuta 2024 voimaan tulevat kalastusmääräykset lyhentävät lohen kalastusaikaa TornionjoellaTornionjoen kalastusmääräyksiä joudutaan kiristämään jokialueella viime vuoteen verrattuna. Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen sopivat Tornionjoen tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksistä, ja ne tulevat voimaan 1.6.2024. Suomi ja Ruotsi neuvottelevat Tornionjoen kalastusmääräyksistä vuosittain. Tavoitteena on varmistaa, että määräykset ovat riittävällä tasolla suhteessa kalakantojen tilaan ja että kalastus sopimusalueella on kestävää. - Uutiset
3.4.2024 15.57
Asianajaja Petri Vesa: Näkökulmia ympäristöoikeudellisiin oikeustapauksiin – Kemin biotuotetehtaan puunhankinta (KHO 2024:16)Kemin uusi biotuotetehdas vaikuttaa koko Suomen puuvirtoihin. Ruotsin puolelta puuta on tarkoitus haalia miljoona kuutiota vuodessa. Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisun mukaan puunhankinta ei ole tehtaaseen liittyvää ympäristöluvanvaraista toimintaa. Tehtaan luvassa ei voitu arvioida puun hankinnan vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin, hiilinieluihin ja luonnon monimuotoisuuteen. - Uutiset
3.4.2024 12.11
Metsähallitus: Tuore arvio Suomen luonnonsuojelualueista ja toimenpidesuosituksia luontokadon torjuntaan ja alueiden hoitoonKansainvälisen arviointiryhmän tuoreen raportin mukaan suojelualueiden hoito on Suomessa korkeatasoista ja Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitama suojelualuejärjestelmä on hyvin toimiva. Merkittäviä haasteita on kuitenkin edessä. Monet lajit ovat uhanalaisia, ilmastonmuutokseen uhat lisääntyvät ja hoitoon käytettävissä olevat resurssit ovat heikkenemässä. Kansainvälinen arviointiryhmän raportti pohjautuu Maailman luonnonsuojeluliiton kehittämään menetelmään. Suomi toteutti edellisen, luonnonsuojelualueiden hoidon kansainvälisen arvioinnin ensimmäisenä maana maailmassa vuonna 2004. - Uutiset
3.4.2024 8.35
Apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsitys: Kaupungin rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun menettely valvontavaatimusten käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kaarinan kaupungin rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun huomiota hallintolain säännösten noudattamiseen siten, että viranomaistoiminnassa toteutuu asian vireillepanijan oikeus saada asiassaan kirjallinen valituskelpoinen päätös. - Uutiset
2.4.2024 15.35
Ara: Häätöjen ehkäisyyn etsittiin Suomen ja Ruotsin parhaita käytäntöjä VuokravelkapäivilläHäätöjen ehkäiseminen oli Vuokravelkapäivän keskeinen teema. Sekä Suomessa että Ruotsissa ollaan yksimielisiä siitä, että häätöjen ehkäiseminen on tärkeää, sillä häädöt ovat kalliita ja niistä seuraa inhimillistä kärsimystä. Erityisen ikäviä häädöt ovat lapsiperheille, sillä lapsille omasta kodista lähteminen voi olla traumatisoivaa. Ruotsissa lapsinäkökulmaan ja lasten tilanteeseen kiinnitetäänkin häätöprosessissa erityistä huomiota. - Uutiset
2.4.2024 12.54
Vasta viidesosa yrityksistä on hoitanut jätehuollon tuottajavastuunsa – usein syynä tiedon puuteVuonna 2024 kymmeniä tuhansia uusia yrityksiä tuli jätehuollon tuottajavastuun piiriin, kun jätelainsäädäntö uudistui. Tuottajavastuu koskee nyt noin 50.000 yritystä. Se on helpointa hoitaa liittymällä tuottajayhteisöön. Tuottajavastuun ansiosta raaka-aineet saadaan kiertoon ja kuluttajat voivat kierrättää maksutta, ELY-keskus tiedottaa. - Uutiset
2.4.2024 8.00
Tukes: Vaarallisia tatuointivärejä, kosmetiikkatuotteita, koruja ja hyönteiskarkotteita on poistettu markkinoiltaTurvallisuus- ja kemikaalivirasto löysi vuoden 2023 kemikaalivalvonnassa Suomen markkinoilta useita vaarallisia ja vaatimustenvastaisia tuotteita ja velvoitti yrityksiä poistamaan ne markkinoilta. Tuotteiden joukossa oli muun muassa kiellettyjä aineita sisältävää kosmetiikkaa, tatuointivärejä ja koruja, luvattomia tai väärin markkinoituja hyönteiskarkotteita sekä tekstiilejä, joista puuttuivat kuitukoostumusmerkinnät. - Uutiset
28.3.2024 14.14
Hallinto-oikeus kumosi hevostallin rakennuslupaehdon ”Lavalta mahdollisesti tulevat haju- tai kärpäshaitat on torjuttava viipymättä”Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista. Hallinto-oikeus totesi, että nyt kysymyksessä oleva lupaehto liittyi kiinteistöllä harjoitettavaan toimintaan, kuten lautakunta oli itsekin lausunnossaan todennut. Lupaehto ei siten ollut tarpeen rakennusluvan myöntämisen edellytysten täyttymiseksi, eikä lautakunnan olisi tullut ottaa kysymyksessä olevaa ehtoa osaksi rakennuslupaa. (Vailla lainvoimaa 28.3.2024) - Uutiset
28.3.2024 12.58
Pohjoismaiset juristit kokoontuvat pohjoismaiseen lakimieskokoukseen Kööpenhaminassa elokuussa 2024 – nuorten lakimiesten apurahaa osallistumiseen on haettava viimeistään 7. huhtikuuta 2024Pohjoismaiset juristit kokoontuvat 43. pohjoismaiseen lakimieskokoukseen – det nordiska juristmötet – Kööpenhaminassa 21.–23. elokuuta 2024. Pohjoismaiset lakimieskokoukset tuovat yhteen juridiikan eri alueilla toimivia juristeja. Pohjoismaiset lakimieskokoukset ovat osa yhteispohjoismaista juristi-identiteettiä ja tarjoavat erinomaisia verkostoitumismahdollisuuksia. - Uutiset
28.3.2024 12.40
Metsäkatolakia valmistellaan samalla kun EU-asetuksen haasteisiin haetaan ratkaisuja EU-tasolla – SYKEltä tutkimustietoa metsien luonto- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen tueksiEuroopan unionin metsäkatoasetus tuli voimaan kesäkuussa 2023. Asetukseen perustuvan kansallisen lainvalmistelun ja toimijoiden valmistautumisen kannalta haasteena on ollut se, että komission ohjeistukset asetuksen tulkinnasta ovat viivästyneet siirtymäajan kuluessa ja monet keskeiset yksityiskohdat ovat yhä auki. Tiistain 26.3.2024 kuulemistilaisuudessa esiteltiin saatavilla olevien tietojen valossa lain alustavaa sisältöä sidosryhmille ja saatiin evästyksiä jatkotyöstöön. - Uutiset
28.3.2024 11.55
Huhtikuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki luottotietolain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki mielenterveyslain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta (voimaan 1.4.2024) ja muut työttömyyttä koskevat säädökset - Uutiset
28.3.2024 10.11
KHO hylkäsi Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeen hakemuksen vesitalousluvastaKorkein hallinto-oikeus antoi 28.3.2024 päätöksen valituksiin, jotka koskivat Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeelle myönnettyä kahta vesitalouslupaa Kangasalla ja Pälkäneellä. Vaasan hallinto-oikeus oli aiemmin hylännyt lupapäätöksistä tehdyt valitukset. - Uutiset
27.3.2024 12.44
Tukes: Kahta ainetta ehdotetaan SVHC-aineiksi kandidaattilistalle – ehdotuksia voi kommentoida 15. huhtikuuta 2024 saakkaEuroopan kemikaalivirasto ECHA ehdottaa kahden aineen tunnistamista erityistä huolta aiheuttaviksi aineiksi eli SVHC-aineiksi, mikä tarkoittaa niiden lisäämistä REACH-asetuksen (EY) 1907/2006 luvanvaraisten aineiden kandidaattilistalle. Kandidaattilistalla on ennestään 240 ainetta. - Uutiset
27.3.2024 12.11
MML: Kiinteistöjen tie- ja rasiteoikeudet arkistoista rekisterikartalleMaanmittauslaitos parantaa kiinteistörekisteriä tuomalla tie- ja rasiteoikeudet arkistojen kätköistä näkyviin kiinteistörekisterikartalle. Työn tarkoituksena on käydä läpi Suomen kaikki tie- ja rasiteoikeudet, vahvistaa ne ja tuoda ne digitaaliseen kiinteistörekisteriin. - Uutiset
27.3.2024 8.28
Traficom: Sähköautojen latauspiste pitää asentaa tiettyihin ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin viimeistään 31. joulukuuta 2024Olemassa olevaan rakennukseen, joka ei ole asuinkäytössä, ja joiden yhteydessä on yli 20 pysäköintipaikkaa rakennuksen sisällä tai samalla kiinteistöllä, pitää asentaa sähköauton latauspiste viimeistään 31.12.2024. - Uutiset
27.3.2024 7.17
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain muutosehdotuksista 5. toukokuuta 2024 saakkaLausuntoja pyydetään luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä ja maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta. Lausuntokierroksella olevien muutosehdotusten tavoitteena on sujuvoittaa tiedon kulkemista viranomaisten välillä. - Uutiset
26.3.2024 14.40
HAO: Kaksoisrangaistavuuden kielto ei estänyt 15.000 euron uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi kiinteistön siistimistä koskevassa asiassaAsiassa oli ensin arvioitava, estivätkö käräjä- ja hovioikeuden tuomiot nyt kyseessä olevan uhkasakon tuomitsemisen maksettavaksi tai uuden uhkasakon asettamisen niin sanotun kaksoisrangaistavuuden kiellon (ne bis in idem -kielto) vuoksi. Hallinto-oikeus totesi muun muassa, että rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn tuomitseminen valtiolle menetetyksi ei merkitse rangaistusta tai siihen rinnastuvaa seuraamusta (tältä osin KKO 2014:76). Koska uhkasakko oli tässä tapauksessa asetettu velvoitteen täyttämisen tehosteeksi, taloudellisen hyödyn tuomitseminen valtiolle menetetyksi ei ollut uhkasakkolain 10 §:ssä tarkoitettu peruste luopua uhkasakon tuomitsemisesta maksettavaksi. Käräjä- ja hovioikeuden tuomiot tai menettämisseuraamus eivät näin ollen estäneet uhkasakon tuomitsemista ja uuden uhkasakon asettamista. Ajan kulumisen vuoksi hallinto-oikeus kuitenkin pidensi päävelvoitteen suorittamiselle asetettua määräaikaa 31.5.2024 saakka. (Vailla lainvoimaa 26.3.2024) - Uutiset
26.3.2024 7.40
Luke: Hyljekarkottimien käytöstä kaivataan lisätietoa ja tarvitaan yhteiset pelisäännötHyljekarkottimilla voidaan pitää hylkeitä loitolla kalanpyydysten ja kasvatusaltaiden lähettyviltä. Näin saadaan vähennettyä sekä kalataloudelle aiheutuvia tappioita että estettyä hylkeiden joutuminen pyydyksiin. Uusi vedenalaisia ääniä hyödyntävä menetelmä on osoittautunut tehokkaaksi etenkin lyhytaikaisessa käytössä. Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan karkottimien käyttöön tarvitaan yhteiset pelisäännöt, jotta niiden ympäristölle ja eliöstölle aiheuttamia haittavaikutuksia voidaan ehkäistä.