Uutisten vuosihakemisto, 2024
- Uutiset
15.1.2024 15.18
Hallinto-oikeus: Kaupunki ei ollut ylittänyt sille asiassa kuuluvaa harkintavaltaa irtisanoessaan maanvuokrasopimuksenHallinto-oikeus katsoi, ettei kaupunki ollut kohdellut valittajaa epätasapuolisesti muihin vastaavassa tilanteessa oleviin maanvuokraoikeuden haltijoihin ja muihin kuntalaisiin nähden. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
15.1.2024 15.06
Työttömyyskassoille tulossa mahdollisuus tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluita - esitys lausunnoilla 26.2.2024 saakkaEsityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia, jotta työttömyyskassat voisiat jatkossa tarjota jäsenilleen työvoimapalveluita työllistymisen ja työssä pysymisen tukemiseksi. Lausunnot pyydetään toimittamaan 26.2.2024 mennessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan loppukeväästä tai alkukesästä 2024. - Uutiset
15.1.2024 14.30
Päivitettyjä ohjeita ulkomailla työskentelyn verotuksesta1. Ulkomailla työskentelyn verotus
2. Ulkomaantyöskentelystä saatua palkkaa koskeva kuuden kuukauden sääntö
3. Korkeakoulussa työskentelevien henkilöiden verotus kansainvälisissä tilanteissa - Uutiset
15.1.2024 14.04
Tukes muistuttaa: Teollisuuslaitosten turvallisuus pitää varmistaa myös lakon aikanaTurvallisuus- ja kemikaalivirasto muistuttaa, että toiminnanharjoittajan tulee huolehtia turvallisuussäädösten vastuuhenkilöitä ja laitosten turvallista käyttöä koskevista velvoitteista myös mahdollisen lakon tai työseisauksen aikana. Työtaistelutoimenpiteet eivät saa vaarantaa laitosten turvallisuutta. Lainsäädäntö asettaa vaarallisten kemikaalien teolliselle käsittelylle ja varastoinnille sekä laitosten ja laitteistojen turvalliselle käytölle vaatimuksia, jotka on otettava huomioon myös lakon ja mielenilmausten aikana. Laitosten ja laitteistojen turvallisen käytön lisäksi vaatimukset kohdistuvat vastuuhenkilöihin, käytönvalvojiin sekä henkilöstön pätevyyteen ja riittävyyteen. - Uutiset
15.1.2024 13.30
Finanssivalvonnan kannanotto ‒ rahastoyhtiön rahanpesulain mukainen asiakasmääritelmäFinanssivalvonta on julkaissut kannanoton koskien rahastoyhtiöiden rahanpesulain mukaista asiakkaan määritelmää. - Uutiset
15.1.2024 12.55
Maankäytön muutosmaksun lainsäädäntöä valmistelleen työryhmän loppuraportti ja vaikutusten arviointi ovat valmistuneetMaankäytön muutosmaksun lainsäädäntöä valmistelemaan asetettu työryhmä on luovuttanut loppuraporttinsa sekä siihen liittyvän vaikutusten arvioinnin maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön kansliapäälliköille. Asiakirjat on julkaistu myös valtioneuvoston hankeikkunassa. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman hyväksymisen yhteydessä kesällä 2022 pääministeri Sanna Marinin hallitus päätti käynnistää lisätoimia, joilla edistettäisiin silloisen hallitusohjelman ja ilmastolain tavoitteita hiilinielujen kasvusta sekä Suomen hiilineutraaliuden saavuttamisesta vuoteen 2035 mennessä. Yhtenä toimenpiteenä käynnistettiin rakentamista ja pellonraivausta koskevan maankäytön muutosmaksun lainsäädännön valmistelutyö. - Uutiset
15.1.2024 12.05
Arviointiraportti: ELY-keskukset onnistuneet toiminnassaan ohjauksen ja johtamisen haasteista huolimattaELY-keskukset ovat onnistuneet tehtävissään, mutta ohjausjärjestelmä ja virastorakenne kaipaavat kehitystä, todetaan ELY-keskusten virastokokonaisuuden ulkoisen arvioinnin raportissa. Työn tavoitteena oli arvioida, mikä nykyisissä ELY-keskuksissa on toimivaa ja miten toimintaa voitaisiin kehittää entistä vaikuttavammaksi. - Uutiset
15.1.2024 11.40
Oikeusasiamieheltä moitteet Helsingin käräjäoikeudelle: Reseptilääkkeiden käsittely käräjäoikeuden turvatarkastuksessaOikeusasiamies katsoi, että laillisesti hallussa pidettyjen lääkärin määräämien huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden ja dopingaineiden pois ottaminen tuomioistuimen turvatarkastuksessa oli lainvastaista. Menettely ei ole lain tavoitteiden toteuttamiseksi välttämätöntä ja oikeasuhtaista perusoikeuksien rajoitusedellytysten mukaisella tavalla. - Uutiset
15.1.2024 11.08
Hovioikeus: Oulaisten kaupungin petosasian vastaajat tuomittiin 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksiin sekä korvaamaan kaupungille petoksella aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 1.300.000 euroa viivästyskorkoineenHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että perusteettoman laskutuksen kokonaismäärä oli ollut 1,3 miljoonaa euroa. Siltä osin kuin asiassa oli kysymys tekijäkumppanuudesta kohdassa 1 (törkeä petos) ja syytekohdasta 4 (törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen), hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut. Tuomiossa kerrotulla tavalla täydennettynä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun ja sen perustelut näytön arvioinnin ja oikeudellisen arvioinnin osalta. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
15.1.2024 10.40
Työryhmä valmistelemaan huoltovarmuuslainsäädännön uudistamistaTyö- ja elinkeinoministeriö on asettanut laaja-alaisen työryhmän valmistelemaan huoltovarmuuslainsäädännön uudistamista. Hallitusohjelman mukaisesti tällä vaalikaudella toteutetaan lainsäädännön kokonaistarkastelu sääntelyn ajantasaistamiseksi. Työryhmän toimikausi on 15.1.2024–31.12.2025. - Uutiset
15.1.2024 10.07
Luonnonvarakeskuksen päivitetty skenaariotarkastelu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta on valmistunutMaankäyttösektorin ilmastosuunnitelman täysimääräisellä toimeenpanolla saavutetaan tavoitellut vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin lisäiset nielut vuoteen 2035 mennessä, selviää Luonnonvarakeskuksen raportista. Selvityksen mukaan ilmastopolitiikan kokonaisuutta on kuitenkin tarkasteltava uudelleen muuttuneen toimintaympäristön ja inventaarion laskentamenetelmämuutosten vuoksi. - Uutiset
15.1.2024 9.48
Hallinto-oikeus kumosi ja palautti ympäristölautakunnan päätöksen yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisesta yhteismetsän alueelleHallinto-oikeus totesi muun muassa, että johdon sijoittaminen maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n 1 momentin perusteella ei edellytä, että maanomistajalle tai haltijalle ei aiheudu hankkeesta lainkaan haittaa. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että johdon sijoittamisen arviointiin vaikuttavan haitan on oltava todellista. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisessa on kyse maanomistajan ja alueen haltijan oikeutta rajoittavasta päätöksestä, hallinto-oikeus arvioi, että asiaa ei ollut voitu ratkaista yksinomaan aikaprioriteettiperiaatteen eli ajallisen etusijan perusteella. Asiassa olisi tässä tilanteessa tullut tarkemmin selvittää ja arvioida, minkälaista haittaa johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuu M:n yhteismetsälle ja onko sijoittaminen järjestettävissä tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin siten, että tarpeetonta haittaa ei aiheudu, huomioon ottaen mitä mahdollisesta maa-ainesten hyödyntämisestä oli esitetty. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
15.1.2024 9.19
KKO: Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella kanteen tutkimatta jättämistä koskevassa asiassaKantaja oli ilmoittanut tietyn määräistä saamista koskevassa haastehakemuksessa, että asia ei ollut hänen käsityksensä mukaan riitainen. Käräjäoikeus kehotti kantajaa peruuttamaan haastehakemuksen ja laittamaan kanteen vireille laajana riita-asiana, koska kysymys ei käräjäoikeuden mukaan ollut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetusta summaarisesta riita-asiasta. Kantajan toimitettua haastehakemuksen täydennyksen käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta, koska kannetta ei ollut peruutettu eikä se laatunsa vuoksi soveltunut summaariseen menettelyyn. Hovioikeus ei myöntänyt kantajalle jatkokäsittelylupaa.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää kantajalle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. - Uutiset
15.1.2024 9.00
Päivitetty ohje: Varainsiirtovero arvopapereiden luovutuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään arvopapereiden luovutusten varainsiirtoverotusta. Ohje korvaa 4.5.2022 annetun samannimisen ohjeen. Ohjeessa on huomioitu 1. tammikuuta 2024 voimaan tulleet varainsiirtoverolain muutokset. - Uutiset
15.1.2024 8.22
Hallinto-oikeus: Julkisuuslaki ei koskenut Finavian lentoasemien ylläpidosta luopumiseen ja lentoasemien myyntiin liittyviä asiakirjojaLentoaseman pitäjänä toimimisen lopettamisella ja lentoasemaliiketoiminnan tai -kiinteistöjen luovuttamisella ei voitu katsoa puututtavan julkisen vallan käytölle ominaisella tavalla yksityisten oikeusasemaan hallintopäätöksellä tai tosiasiallisella toimella. Vaikka lentoasemien pitäjänä toimimisen lopettamisella sekä lentoasemien myymisellä voi olla välillisesti vaikutusta kolmansien tahojen toimintaan, eivät nyt kyseessä olevat asiakirjat olleet liittyneet julkisuuslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun julkisen vallan käyttämiseen. Julkisuuslaki ei siten koskenut valittajan pyytämiä asiakirjoja, minkä vuoksi valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 15.1.2024) - Uutiset
15.1.2024 7.24
Apulaisoikeuskansleri: Kelan kuntoutukseen tarvittavien lääkärinlausuntojen maksullisuutta koskeva lainsäädäntö on tulkinnanvarainen ja epäselväApulaisoikeuskanslerin mukaan Kelan kuntoutukseen tarvittavien lääkärinlausuntojen maksullisuutta koskeva lainsäädäntö on tulkinnanvarainen ja epäselvä ja se aiheuttaa hallinnossa epätietoisuutta ja eriäviä tulkintoja. Hän pyysi sosiaali- ja terveysministeriötä arvioimaan tätä sekä ilmoittamaan mahdollisista toimenpiteistään viimeistään 31.5.2024. - Uutiset
12.1.2024 16.30
Hovioikeus arvioi oikeudenkäyntikuluvastuuta toisin kuin käräjäoikeus riitaiseksi muuttuneessa asuinhuoneiston vuokrariidassa - Uutiset
12.1.2024 15.51
Apulaisoikeusasiamies esittää Rikosseuraamuslaitokselle ja Valtiokonttorille oikeudenloukkauksen hyvittämistä: Vangin itsetuhoisuuden huomioon ottaminen asumaan sijoitettaessaAsiassa saatu selvitys ei ollut siten yksityiskohtainen, että apulaisoikeusasiamies olisi voinut arvostella yksittäisiä virkamiehiä. Yksittäisten henkilöiden toiminta tai sen mahdollinen moitittavuus ei ollutkaan olennaista tapahtumien ja kantelijan kohtelun arvioinnin kannalta. Käytettävissä ollut selvitys oli riittävä sen toteamiseksi, että kantelijan ihmisarvoa kunnioittavassa kohtelussa ja turvallisuuden takaamisessa oli epäonnistuttu. - Uutiset
12.1.2024 15.30
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut jättää haastehakemusta sen puutteellisuuden perusteella tutkimatta antamatta valittajalle kirjallista täydentämiskehotustaKoska valittajaa ei ollut OK 5 luvun 5 §:ssä tarkoitetuin tavoin kehotettu täydentämään haastehakemustaan ja koska valittajan haastehakemusta ei olisi tullut jättää käräjäoikeuden mainitsemien aikaisempien ratkaisujen perusteella tutkimatta, käräjäoikeuden ratkaisu haastehakemuksen tutkimatta jättämisestä oli kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 12.1.2024) - Uutiset
12.1.2024 15.00
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry: Ruokapalvelut tulevat mukaan HuoltovarmuusorganisaatioonHuoltovarmuuskeskuksen hallitus on päättänyt 10.1.2024 perustaa Huoltovarmuusorganisaatioon Ruokapalvelupoolin. Se tukee ruokapalvelutoimijoiden yhteistyötä huoltovarmuuden kehittämisessä ja alan jatkuvuutta uhkaavien kriisien vaikutusten ennaltaehkäisyssä. Uusi pooli aloittaa toimintansa alkuvuodesta. Ruokapalvelupooli täydentää elintarvikehuoltosektorin yhteistyötä jo olemassa olevien Alkutuotantopoolin, Elintarviketeollisuuspoolin, Kauppa- ja jakelupoolin ja sekä kotitalouksien omatoimisen varautumisen tukemiseen keskittyvän KOVA-toimikunnan rinnalla.