Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Joulukuu 2023

14 A Luku Verovelvollisuuden alarajaan liittyvä huojennus

14A.1 Huojennuksen tavoitteet

 Pienyritysten kasvumahdollisuuksien edistämiseksi arvonlisäverolakiin sisältyy verovelvollisuuden alarajaan liittyvä asteittainen veronhuojennus. Tällaisen huojennuksen avulla lievennetään alarajan ylittymisestä aiheutuvaan verovelvollisuuteen liittyviä velvoitteita. Tämä puolestaan madaltaa pienyritysten ja -yrittäjien kynnystä laajentaa liiketoimintaa sekä myös ehkäisee harmaaseen talouteen siirtymisen houkuttelevuutta.

AVL 3 §:n perusteella elinkeinonharjoittaja välttyy verovelvollisuudelta kokonaan, jos tilikauden liikevaihto ei ylitä 15 000 euroa. Jos yritys tai yrittäjä olisi rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi ja joutuisi siten suorittamaan arvonlisäveron tilikauden aikana, tämä on oikeutettu saamaan tilittämänsä veron kokonaan hyväkseen, jos liikevaihto jää kuitenkin enintään 15 000 euroon. Rajan ylittyessä yritys saa asteittain pienenevän huojennuksen.

Verovelvollisuuden vaikutus lopullisesti tilitettävän arvonlisäveron määrään alkaa huojennusmenettelyn johdosta näin ollen liukuvasti siten, että tilitettävä vero nousee täyteen määrään vasta vähitellen yrityksen toiminnan laajetessa. Alarajahuojennukseen oikeuttavan liikevaihdon yläraja on 30 000 euroa.

14A.2 Huojennuksen laskemisperusteet

149 a §
Verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto (kaavassa liikevaihto) ylittää 15 000 euroa, saa tilikaudelta tilitettävästä verosta (kaavassa vero) huojennuksen, jonka suuruus määräytyy seuraavasti:
vero – ((liikevaihto – 15 000) × vero) / 15 000
Verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto on enintään 15 000 euroa, saa huojennu...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.