Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2023/43Elinkeinotulon verotus – Menon vähennyskelpoisuus – Tosiasiallinen johtopaikka – Tulon veronalaisuus – Ulkomaanrahan määräinen tilinpäätös – Valuuttakurssivoitto tai -tappio

Diaarinumero:VH/3505/02.05.04/2023
Antopäivä:19.10.2023

Hakija oli tuloverolain 9 §:n 8 momentissa tarkoitetun tosiasiallisen johtopaikan perusteella Suomessa yleisesti verovelvollinen ruotsalainen osakeyhtiö, joka oli myöntänyt tytäryhtiölleen B Oy:lle euromääräisiä lainoja sen toiminnan rahoittamiseksi.

Hakija ei ollut kirjanpitolain 1 luvun 1 b §:n 3 momentin nojalla velvollinen laatimaan euromääräistä kirjanpitolain mukaista tilinpäätöstä. Hakija oli velvollinen laatimaan tilinpäätöksen Ruotsin kirjanpitolainsäädännön mukaan, jolloin tilinpäätöksen esittämisvaluutta oli Ruotsin kruunu. Euromääräinen lainasaaminen muutettiin kruunuiksi tilinpäätökseen. Kun valuuttakurssi tilikauden aikana muuttui, syntyi realisoitumaton valuuttakurssivoitto tai -tappio, jonka hakija merkitsi Ruotsin kirjanpitolainsäädännön edellyttämällä tavalla kirjanpidolliseen tulokseensa tuotoksi tai kuluksi.

Keskusverolautakunta totesi, että kun hakija antoi euromääräisen lainan, se kantoi valuuttakurssiriskin, joka lainaan liittyi. Valuuttakurssierät syntyvät suhteessa raportointivaluuttaan, ja sitomalla valuuttakurssierien jaksotus kirjanpitoon laissa oli varmistettu se, että valuuttakurssierot vaikuttavat verotettavaan tulon määrään systemaattisesti.

Keskusverolautakunnan mukaan valuuttakurssivoittojen ja -tappioiden määrän laskeminen euroissa edellytti, että yhtiö laati vuosittain tuloslaskelman ja taseen kirjanpitolain säännösten mukaan euromääräisenä, eikä ainoastaan muuttanut ulkomaanrahan määräistä tuloslaskelmaa ja tasetta euroiksi.

Kun hakija ei ollut velvollinen laatimaan euromääräistä kirjanpitolain mukaista tuloslaskelmaa ja tasetta, keskusverolautakunta katsoi, että hakijan viralliseen tilinpäätökseen kirjatut valuuttakurssivoitot ja -tappiot oli otettava sen verotuksen perustaksi.

Hakijan tytäryhtiölleen antamasta euromääräisestä lainasta Ruotsin kirjanpitolainsäädännön mukaisesti kruunuissa laadittuun tilinpäätökseen merkittyjä realisoitumattomia valuuttakurssivoittoja pidettiin siten elinkeinotoiminnan verottamisesta annetun lain 5 §:n 12 kohdassa tarkoitettuina veronalaisina tuloina ja vastaavia realisoitumattomia valuuttakurssitappioita lain 18 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina vähennyskelpoisina menoina.

Ennakkoratkaisu verovuodelle 2023.

Tuloverolaki 9 § 9 mom.; Laki elinkeinotulon verottamisesta 5 § 12 k., 18 § 1 mom. 3 k., 26 § 1 mom.; Kirjanpitolaki 1 b § 1 ja 3 mom.

(lainvoim. tarkistettava, valitettu)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.