Hakija oli tehnyt sijoituksen Rahastoon. Rahasto oli sopimusperusteinen trustimuotoinen japanilainen sijoitusrahasto, jonka osuudet oli julkisesti noteerattu Tokion pörssissä. Rahasto oli Japanissa tuloverosta vapaa. Rahasto sijoitti yleisöltä kerätyt varat heidän hyväkseen japanilaisten keskisuurten ja suurten monialayhtiöiden osakkeisiin seuraten erästä osakeindeksiä. Rahastoa valvoi Japanin finanssivalvonta, Securities and Exchange Surveillance Commission (SESC). Rahastoa hallinnoi ja sen sijoituspäätöksistä vastasi hallinnointiyhtiö, ja Rahaston varoja säilytti edunvalvojapankki.

Ratkaistavana kysymyksenä oli se, pidettiinkö Rahastoa hakijan väliyhteisönä.

Hakemuksessa esitettiin oletuksena, että hakijalla oli oikeus saada vähintään 25 % Rahaston voitosta tai varallisuuden tuotosta hakijan verovuosina 2023 ja 2024 päättyvien Rahaston tilikausien päättyessä. Tällöin ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (”VYL”) 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa oleva määräysvaltaedellytys täyttyi kyseisten tilikausien osalta. Saman momentin 2 kohdan osalta verotuksen tason vertailemiseksi oli käytännössä ensin ratkaistava, rinnastuiko Rahasto tuloverolain (”TVL”) 20 a §:n mukaisesti kotimaiseen verovapaaseen sijoitusrahastoon tai erikoissijoitusrahastoon.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemusasiakirjoissa esitetyn selvityksen perusteella Rahaston voitiin katsoa vastaavan olennaisilta osin toiminnaltaan ja tarkoitukseltaan TVL 20 a §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla sijoitusrahastolain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua kotimaista sijoitusrahastoa. Rahaston katsottiin myös täyttävän TVL 20 a §:n 1 momentissa olevan avoimuuden vaatimuksen. Rahasto oli sopimusperusteinen, vaikka se oli myös trustimuotoinen. Lisäksi TVL 20 a §:n 5 momentissa olevat ETA-alueen ulkopuolella rekisteröityjä rahastoja koskevat edellytykset täyttyivät Rahaston tapauksessa, kun Japani oli merkittynä Verohallinnon ylläpitämään tietojenvaihtoa koskevaan ns. valkoiseen listaan, ja kun Rahaston toimintaa säänteli Japanese Act on Investment Trusts and Investment Corporations, jonka oli selvitetty soveltuvan yleisesti japanilaisiin sijoitusrahastoihin.

Vaikka muut verovapauden edellytykset siten täyttyivät, hakemusasiakirjojen mukaan Rahastolla ei välttämättä ollut TVL 20 a §:n 1 momentin edellyttämää 30 osuudenomistajaa.

Keskusverolautakunta totesi, että osuudenomistajien lukumäärää koskevaa vaatimusta oli perusteltu esitöissä sen varmistamisella, että verovapauden piiri rajautui riittävän laajaan aitoon yhteissijoittamiseen. Keskusverolautakunta katsoi, että osuudenomistajien lukumäärä oli objektiivinen seikka, jota koskeva vähimmäisvaatimus tähtäsi juuri tavoiteltuun päämäärään. Vaatimus ei ollut luonteeltaan sellainen, jonka vain kotimaiset rahastot voisivat täyttää, tai joka olisi sijoitusrahastoja toiminnallisilta piirteiltään vastaaville ulkomaisille rahastoille yleisellä tasolla mahdotonta täyttää. Hakemuksessa ei myöskään ollut tuotu esiin seikkoja, joiden perusteella Rahastolla olisi esimerkiksi Japanin lainsäädäntöön liittyvä este täyttää 30 osuudenomistajan vaatimusta. Keskusverolautakunta katsoi edellä mainituin perustein, että jos Rahastolla ei ollut vähintään 30 osuudenomistajaa, se ei ollut samassa tilanteessa kuin rahastot, joilla edellytys täyttyi. Rahaston verovapauden evääminen tällä perusteella ei siten muodostanut pääomien vapaan liikkuvuuden kiellettyä rajoitusta.

Tämän jälkeen oli vielä arvioitava, saattoiko Rahasto vapautua väliyhteisötulkinnalta VYL 3 §:n 1 ja 3 momenteissa säädetyn ns. substanssipoikkeuksen ja saman pykälän 2 momentin 3 kohdassa olevan ns. toimialapoikkeuksen täyttymisen perusteella.

Keskusverolautakunta katsoi, että Rahaston toiminnan luonteesta huolimatta myös siihen oli sovellettava laissa olevia substanssivaatimuksia. Toiminnan luonne oli huomioitava arvioitaessa sitä, minkälainen substanssi on riittävä. Kun Rahastolla ei ollut lainkaan VYL 3 §:n 3 momentin tarkoittamia omia toimitiloja, kalustoa ja henkilökuntaa, vaan se oli varoja lukuun ottamatta ulkoistanut kaiken toimintansa, keskusverolautakunta kuitenkin katsoi, että Rahastoon ei voitu soveltaa substanssipoikkeusta.

Ottaen huomioon VYL 3 §:n 2 momentin 3 kohdan sanamuodon sekä esitöissä olevat luonnehdinnat teolliseen tuotantotoimintaan verrattavasta palvelutoiminnasta ja maininnat siitä, minkälaisia toimintoja ei ollut pidettävä sellaisena, keskusverolautakunta katsoi, että Rahaston harjoittama sijoitustoiminta ei ollut toimialapoikkeuksen piiriin kuuluvaa vapautettua toimintaa. Rahasto ei siten täyttänyt VYL 3 §:n vaatimuksia myöskään tällä perusteella.

Näin ollen Rahasto katsottiin hakijan väliyhteisöksi, jos Rahastolla oli alle 30 osuudenomistajaa niiden tilikausien päättyessä, jotka päättyivät yli vuoden kuluttua Rahaston toiminnan aloittamisesta.

Ennakkoratkaisu verovuosille 2023–2024.

Äänestys 7–1

Tuloverolaki 20 a § 1 mom., 5 mom. ja 6 mom.; Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta 2 § ja 3 §

(lainvoim, tarkistettava)