Ajopiirturi
- Uutiset
26.4.2022 12.00
AVI: Kuljetusyrityksen toimitusjohtajalle sakkoja ajo- ja lepoaikasäädösten rikkomisestaTyösuojelulakimies Aki Eriksson muistuttaa, että työnantaja voi joutua rikosvastuuseen, jos tämä ei toisaalta ohjeista riittävästi oikeasta ajopiirturin käytöstä ja lepoaikojen noudattamisesta ja vastaavasti valvo työntekijöiden ajo- ja lepoaikasäädösten noudattamista. Lisäksi työnantajan on varmistettava, etteivät annetut ajomäärät tai esimerkiksi palkkausmalli kannusta rikkomaan ajo- ja lepoaikasäännöksiä. - Uutiset
25.3.2022 10.30
Hovioikeus: Syytteen hylkäävän tuomion perusteluihin ei voinut hakea muutostaOikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että pelkästään ratkaisun perusteluihin ei pääsäännön mukaan ole oikeutta hakea muutosta, vaikka perustelut olisivat asianosaisen mielestä hänelle epäedulliset. Muutoksenhaun tuomioperusteisiin kieltävä pääsääntö ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan siitä on poikettu silloin, kun muutoksenhakija poikkeuksellisesti on pystynyt näyttämään, että hänellä on ollut oikeudellinen tarve tai muutoin riittävä aihe saada perusteluissa oleva lausuma muutetuksi tai kumotuksi. (ks. esim. KKO 1996:129, Jokela; Hovioikeusmenettely, 2010, s. 173-174 ja Vuorenpää ym.; Prosessioikeus, 2021, s. 1135) - Uutiset
22.2.2022 14.30
EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin täytäntöönpano toi muutoksia lähetettyjen työntekijöiden säännöksiin 1.2.2022Liikkuvuuspaketin sosiaali- ja markkinasäännösten kansallinen täytäntöönpano toi muutoksia liikennepalvelulakiin ja eräisiin muihin siihen liittyviin lakeihin. Muutosten myötä Suomeen lähetetyt maantieliikenteen kuljettajat ovat työehtojen määräytymisen osalta samassa asemassa muiden alojen lähetettyjen työntekijöiden kanssa. - Uutiset
8.4.2021 9.30
Ajopiirturin käytön poikkeuksia ja ajopiirturikortteja koskevat muutokset lausunnoille 4. toukokuuta 2021 saakkaLiikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusluonnoksen raskaan liikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen liittyvistä poikkeuksista sekä ajopiirturikortteja koskevien säädösten muutoksista. Muutoksilla pantaisiin kansallisesti täytäntöön EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin säädöksistä tulevat oikeudet ja poikkeusmahdollisuudet. - Uutiset
24.3.2021 15.30
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ajopiirturin piirturilevyjen esittämisestä - yksi ainoa rikkomus vai useita rikkomuksiaJos tarkastuksen kohteena olevan tieliikenteen ajoneuvon kuljettaja ei esitä valvontalaitteen piirturilevyjä useilta työpäiviltä ajanjaksona, joka kattaa tarkastuspäivän ja edeltävät 28 päivää, tarkastuspaikan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on todettava kyseisen kuljettajan syyllistyneen vain yhteen ainoaan rikkomukseen ja määrättävä tälle vain yksi ainoa seuraamus mainitun rikkomuksen perusteella. - Uutiset
5.1.2021 8.00
Avi muistuttaa: Kuljettajakorttitiedot on tallennettava myös tilapäisistä kuljettajistaTyönantajan on jäljennettävä kuljettajakortin ajo- ja lepoaikatiedot vähintään kolmen viikon välein niiltä viikoilta, joilla kuljettaja on työssä. Tämä koskee myös yritystä, joka käyttää vuokrattua tai määräaikaista kuljettajaa. - Uutiset
29.9.2020 13.30
Puutteet ajopiirturitietojen toimittamisessa johtivat työnantajan sakkoihin tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisestaTyönantajana toimiva yritys ei toimittanut Itä-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueen tarkastajalle tämän tarkastusta varten pyytämiä kaikkia ajo- ja lepoaikatietoja. Työnantajaa oli velvoitettu vuosina 2014-2020 kehotuksilla toimittamaan kaikki pyydetyt tiedot, mutta työnantaja toimitti aina vain osan tiedoista. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kuljetusalan yrittäjän 35 päiväsakon sakkorangaistukseen tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 23.9.2020. - Uutiset
15.6.2020 15.30
Hovioikeus: Vastaaja oli velvollinen noudattamaan ajopiirturin käyttöä koskevia säännöksiä vedenpuhdistusprosessissa syntynyneen jätteen kuljetuksessaAsiassa oli ratkaistavana ensinnäkin syyttäjän vastauksessaan esittämä vaatimus valituksen tutkimatta jättämisestä. Mikäli valitusta ei jätetä tutkimatta, ratkaistavana oli, oliko vastaaja menettelyllään syyllistynyt liikenteen palveluista annetun lain 267 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomiseen. HO:ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko vastaaja ollut sakkomääräyksen tarkoittamassa ajossa vapautettu ajopiirturin käyttövelvollisuudesta sillä perusteella, että kyseessä oli ollut ajoneuvo, jota oli käytetty vesilaitoksen toiminnassa. HO hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätöksen valituksen tutkimisesta. Pääasian osalta HO hyväksyi asiassa mainitsemin lisäyksin KO:n ratkaisun perustelut ja johtopäätöksen. Vastaaja oli käsillä olleissa olosuhteissa ollut velvollinen noudattamaan ajopiirturin käyttöä koskevia säännöksiä. Vastaajan valitus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 15.6.2020) - Uutiset
1.6.2020 13.39
Apulaisoikeusasiamies: Työsuojeluhallinnon ohje ajopiirturin käyttövelvollisuudestaApulaisoikeusasiamies katsoi, ettei työsuojeluhallinto ollut käyttänyt riittävän selkeää ja ymmärrettävää kieltä julkaistessaan kantelussa mainitun tiedon ajopiirturin käyttövelvollisuudesta työsuojeluhallinnon verkkosivuille. Koska kantelussa mainittu teksti on poistettu työsuojeluhallinnon verkkosivuilta, ja koska PSAVI on ilmoittanut, että koko verkkopalvelun sisältö tarkistetaan vuoden 2020 aikana, apulaisoikeusasiamies piti riittävänä, että saattaa asiassa esittämänsä käsityksen STM:n tietoon. - Uutiset
23.12.2019 9.30
EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketin sosiaali- ja markkinaosuudesta alustava yhteisymmärrysEuroopan unionin neuvosto, parlamentti sekä komissio ovat päässeet alustavaan sopuun EU:n liikkuvuuspaketti I:n ehdotuksista, jotka koskevat tavara- ja henkilöliikenteen markkinoille pääsyä, ajo- ja lepoaikoja sekä lähetettyjen kuljetusalan työntekijöiden säännöksiä. Liikkuvuuspaketin tavoitteena on yhtenäistää Euroopan unionin kaupallisen tavara- ja henkilöliikenteen sääntelyä ja parantaa valvonnan edellytyksiä. Säännösten hyväksyminen edellyttää vielä Euroopan unionin neuvoston ja parlamentin lopullisen hyväksynnän. Liikkuvuuspaketti I:n on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2020. Sen soveltaminen alkaa ajo- ja lepoaikojen osalta välittömästi ja muilta osin vuoden 2021 puolessa välissä. - Uutiset
18.11.2019 16.00
Yhtiön edustajille sakot ylitöiden teettämisestä ja työaikakirjanpidon laiminlyönnistä - hovioikeus vapautti yhtiön tuomitusta 18 914 euron menettämisseuraamuksesta valtiolleYlitöitä oli teetetty 111,5 – 694,75 tuntia yli suurimman sallitun ylityömäärän. Ylityöt olivat vaarantaneet yhtiön työntekijöiden terveyden, minkä lisäksi ne olivat olleet omiaan vaarantamaan myös työntekijöiden turvallisuuden työssä. HO tuomitsi rakennusliikkeen toimitusjohtajan A:n ja yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneen työnantajan edustajan B:n sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta (1.5.2013 - 27.12.2016) ja työaikasuojelurikoksesta (1.5.2013 - 16.6.2017). A tuomittiin 30 ps ja B 40 ps rangaistukseen. Koska yhtiön ei ollut selvitetty saaneen A:n ja B:n syyksi luetun työturvallisuusrikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä, syyttäjän esittämä menettämisseuraamus oli hylättävä. (Ks. KKO:2021:52: HO:n tuomion lopputulosta ei muutettu) - Uutiset
27.9.2019 13.50
Unionin tuomioistuin: Ajopiirturin käyttöä koskevien sääntöjen rikkomisesta ei voi määrätä kevennettyjä seuraamuksia jäsenvaltioon sijoittautumisen perusteellaTieliikenteessä käytettävistä ajopiirtureista, tieliikenteen valvontalaitteista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3821/85 kumoamisesta sekä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 165/2014 41 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion hallinnolliselle käytännölle, jonka perusteella – toisin kuin ulkomailla asuvien maantiekuljetusalan pienten ja keskisuurten yritysten osalta – kyseisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille vastaaville yrityksille voidaan määrätä kevennetty seuraamus, joka muodostuu hallinnollisen sakon sijaan varoituksesta, kun tällaiset pienet ja keskisuuret yritykset syyllistyvät ensimmäisen kerran vakavuudeltaan samantasoiseen asetuksen N:o 165/2014 säännösten rikkomiseen. - Uutiset
8.2.2019 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ajopiirturin käytöstä vapauttamisesta maatiloilta suoraan paikallisiin teurastamoihin tapahtuvissa eläinten kuljetuksissa - käsite ”paikalliset markkinat”Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa vastaajana on NK, joka on Ala-Saksiin sijoittautunut karjan tukkukauppias ja jota syytetään siitä, että hän on sallinut yhden kuljettajistaan kuljettaa karjaa maatalousyrityksestä suoraan teurastamoon ilman kuljettajakorttia. Oberlandesgericht Oldenburg katsoi, ettei se, miten asetuksessa N:o 561/2006 tarkoitettua markkinoiden käsitettä oli tulkittava, ollut itsestään selvää, joten se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen. EUT katsoo asiassa ennakkoratkaisunaan, että asetuksen N:o 561/2006 13 artiklan 1 kohdan p alakohdassa olevaa ilmaisua ”paikalliset markkinat” on tulkittava siten, ettei sillä tarkoiteta karjan tukkukauppiaan ja maatalousyrittäjän välistä liiketoimea tai karjan tukkukauppiasta itseään, joten kyseisessä säännöksessä säädettyä poikkeusta ei voida ulottaa ajoneuvoihin, joilla kuljetetaan eläviä eläimiä maatiloilta suoraan paikallisiin teurastamoihin. - Uutiset
9.5.2016 13.10
Kuorma-autonkuljettaja väitti saaneensa virheellistä tietoa ajopiirturin käyttövelvollisuudesta - kuljettajaa ei jätetty rangaistukseen tuomitsematta teon vähäisyyden eikä anteeksiannettavuuden perusteellaVastaajalla olisi ollut tilanteessa mahdollisuus toimia toisin. Näin ollen HO katsoi, että rikoksen ei voitu katsoa olleen lain tarkoittamalla tavalla vähäinen. Ajopiirturiasetuksen säännös rikoslaissa ei myöskään ollut sillä tavoin erityisen vaikeaselkoinen, että vastaajan erehtymistä tällä perusteella olisi voitu pitää ilmeisen anteeksiannettavana. Vastaaja tuomittiin 10 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 9.5.2016) - Uutiset
17.4.2015 11.46
KKO: Ajopiirturin tarkastusvelvollisuuden laiminlyönti ei ollut rangaistavaaAjopiirturin määräajoin täytettävä tarkastusvelvollisuus oli laiminlyöty huolimattomuudesta. Laiminlyönti ei ollut rangaistava ajoneuvolain eikä tieliikennelain säännösten nojalla. Vastaaja vapautettiin hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta. - Uutiset
16.3.2015 16.12
Hovioikeus: Työnantaja kärsi haitallisen seurauksen siitä, ettei ollut huolehtinut muunlaisesta työajan seurannasta kuin kuljettajan itsensä laatimista työaikalaskelmistaHO katsoi työntekijän palkkaetuja ym. koskevassa asiassa mm., että työnantajan vastuulle kuuluu työajan seurannasta huolehtiminen, joten työnantaja kärsi haitallisen seurauksen siitä, ettei se ollut huolehtinut muunlaisesta työajan seurannasta kuin kuljettajan itsensä laatimista työaikalaskelmista. Esille ei ollut tullut sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi ollut katsottava kuljettajan ilmoittamien työaikojen olleen vääristeltyjä tai perusteettomia. Yhtiöllä ei ollut työntekijältä palkkaa koskevaa kuittaukseen oikeuttavaa vastasaatavaa. (Vailla lainvoimaa 16.3.2015) - Uutiset
30.1.2015 15.00
Hovioikeus: Magneetti oli liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetussa laissa tarkoitettu paljastinlaiteKuorma-auton hansikaslokerosta irrotetulla magneetilla kyettiin häiritsemään auton ajoneuvopiirturia. Hovioikeus katsoi, että magneetti oli liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetussa laissa tarkoitettu paljastinlaite. (Ään.; vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
29.7.2013 16.06
"Laissa on aukko" – tulisiko taksinkuljettajien työaikasäädöksiä kiristää?Nykyisellään taksinkuljettajien työajan valvonta perustuu pitkälti kuljettajien pitämiin ajopäiväkirjoihin. Viranomaisilla ei ole käsitystä siitä, kuinka paljon taksinkuljettajat ajavat pidempiä vuoroja kuin laki sallii, YLE-Uutiset kertoo. - Uutiset
4.9.2012 16.02
Kuljetusyrittäjälle sakot ajopiirturitietojen puuttumisestaPirkanmaan käräjäoikeus on 4.9.2012 tuominnut parkanolaisen kuljetusyrityksen vastuuhenkilön sakkoihin tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta. Käsiteltävänä oli tapaus, jossa työsuojelutarkastaja ei saanut kuljetusliikkeeltä pyytämiään digitaalisen ajopiirturin ajo- ja lepoaikatietoja. - Uutiset
17.8.2012 10.33
Liikkuva poliisi ja Tulli iskivät kuljetusrikollisuuteenLiikkuvan poliisin ja Tullin 15. elokuuta järjestämät valvontaiskut paljastivat muun muassa ajo-oikeudettomia kuljettajia, kuorman puutteellista sidontaa, ajo- ja lepoaikojen rikkomisia ja katsastamattomia ajoneuvoja. Yhdestä ajoneuvosta löydettiin voimakas magneetti joka oli tarkoitettu digitaalisen ajopiirturin manipulointiin.