Matkustaja-alus
- Uutiset
21.3.2023 14.15
Oikeusasiamies: Järjestyksenvalvontatoiminnassa aluksilla ja sen valvonnassa sekä lainsäädännössä ilmeisiä puutteitaOikeusasiamies toimii YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen valinnaisen pöytäkirjan (OPCAT) kansallisena valvontaelimenä. Tässä tehtävässään oikeusasiamies tarkastaa paikkoja, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä. Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen määräyksestä tarkastettiin marraskuussa 2022 matkustaja-autolautta M/S Baltic Princessin säilöönottotilat. Tarkastus oli ensimmäinen laatuaan matkustaja-aluksilla. - Uutiset
7.4.2020 8.48
Rajan ylittämiseen uusia rajoituksiaValtioneuvosto antoi tiistaina (7.4.) sisä- ja ulkorajoja koskevat päätökset, joilla Suomen ja muiden maiden välisiä rajaliikenteen rajoituksia ja karanteenimääräyksiä tiukennetaan ja jatketaan 13. toukokuuta saakka. Näin tehdään koronavirusepidemian leviämisen hidastamiseksi. - Uutiset
15.2.2019 12.15
Euroopan kuluttajakeskus muistuttaa talvilomien lähestyessä laivamatkustajan oikeuksistaOletko lähdössä risteilylle hiihtoloman aikaan? Laivamatkustajan oikeudet ovat voimassa kautta EU:n ja ne koskevat myös suurta osaa risteilyistä. Euroopan kuluttajakeskus on koonnut tietopaketin kaikille talvilomaristeilijöille. Kuluttajakeskuksen uutiskirjeessä 1/2019 asiaa myös Brexitistä, lentomatkustajan oikeuksista, luotonantajan yhteisvastuusta ja autonvuokrauksesta. - Uutiset
19.10.2018 8.10
Alusturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ajantasaistetaanMatkustaja-alusten turvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä uudistetaan ja kevennetään. Hallitus esittää muutoksia lakeihin, jotka on annettu aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä, matkustaja-aluksen henkilöluetteloista sekä alusturvallisuuden valvonnasta. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 18. lokakuuta 2018. - Uutiset
9.10.2017 14.15
Komission julkinen kuuleminen pienistä matkustaja-aluksistaEuroopan komissio ehdottaa, että kaikki alle 24-metriset matkustaja-alukset jäisivät matkustaja-alusten turvallisuussääntöjä ja -määräyksiä koskevan direktiivin ulkopuolelle. Samalla komissio avaa kyselyn erillisen turvallisuusohjeistuksen valmistelua varten. - Uutiset
22.1.2014 14.41
Lainsäädäntöhanke: Poliisin tulisi saada enemmän tietoja matkustajarekistereistä rikosten estämiseksi ja selvittämiseksiSisäministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen poliisin oikeudesta saada matkustajarekisterin tietoja rikosten estämiseksi, selvittämiseksi ja syytteeseen saattamiseksi. Tavoitteena on antaa poliisille vastaavanlaiset tiedonsaantioikeudet kuin tullilla ja rajavartiolaitoksella on. Hankkeen toimikausi on 15.1.–31.12.2014 ja hallituksen esitys eduskunnalle pyritään antamaan jo keväällä 2014. - Uutiset
25.9.2013 12.17
Viranomaiset muistuttavat merimatkustajien oikeuksistaLiikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Euroopan kuluttajakeskus Suomessa järjestävät yhdessä Viron kuluttajaviranomaisten kanssa yhteistapahtuman merimatkustajien oikeuksien puolesta keskiviikkona 25. syyskuuta 2013 Helsingin ja Tallinnan satamissa. Tapahtuma näkyy myös satamien väliä seilaavilla laivoilla. Tempauksen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta laivaliikenteen matkustajan oikeuksista, jotka tulivat voimaan vuoden 2012 joulukuussa. - Uutiset
15.2.2013 10.02
Alusturvallisuuslain ja laivaväkilain säännökset voimaan maaliskuussa 2013Valtioneuvosto antoi torstaina 14. helmikuuta asetuksen merityötä koskevaan vuoden 2006 yleissopimukseen liittyvien säännösten voimaantulosta. Alusturvallisuuslain ja laivaväkilain säännökset tulevat voimaan 1.3.2013. Merityösertifikaatin on oltava aluksella viimeistään 20.8.2013, jolloin merityötä koskeva yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan. - Uutiset
12.2.2013 14.04
Keskusverolautakunta: Rahapeliautomaattien vuokrauksesta laivoille oli suoritettava arvonlisäveroaRahapeliautomaattien vuokrauksesta sekä ylläpito- ja huoltopalvelujen myynnistä tuli suorittaa arvonlisäveroa. Myös rahahuoltoon liittyvästä laskentapalvelusta, joka sisälsi rahojen tyhjennyksen rahapeliautomaateista sekä rahojen laskennan ja tilillepanon, tuli suorittaa arvonlisäveroa. (Lainvoimainen 13.3.2014, ks. KHO 2014:48) - Uutiset
18.12.2012 14.14
EU-asetus laivaliikenteen matkustajan oikeuksista tuli voimaanMatkustajan oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä säätelevä EU-asetus tuli voimaan 18. joulukuuta 2012. Asetuksen tarkoituksena on turvata matkustajien oikeudet myöhästymisten ja matkan peruuntumisen varalta. - Uutiset
29.10.2012 6.58
EU-parlamentin lokakuun 2012 täysistunnot pähkinänkuoressaPankkiunionin ja yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan hidasta edistymistä kritisoitiin. Myös tietojensäilytysdirektiivi, jonka piti olla tärkeä ase terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa taistelussa sai kritiikkiä. Sisämarkkinoiden esteitä haluttiin poistaa. Konsulin EU-kansalaisille tarjoamaa suojelua haluttiin parantaa. Huippunopeaan kaupankäyntiin ehdotettuja sääntöjä tiukennettiin. - Uutiset
16.7.2012 11.31
Mepit haluavat vahvistaa matkustajien oikeuksiaEU:n alueella matkustajien oikeudet ovat usein huonosti tunnettuja tai ne voidaan jopa jättää huomiotta. Mepit haluavat vahvistaa niitä ja erityisesti kuljetustyritysten velvollisuutta kertoa matkustajille heidän oikeuksistaan. - Uutiset
25.4.2012 13.03
Komissio määritteli toimet matkustaja-alusten turvallisuuden parantamiseenEU:n liikennekomissaari Siim Kallas esitteli komission ensisijaiset toimet matkustaja-alusten turvallisuuden alalla pitämässään puheessa matkustaja-alusten turvallisuutta käsittelevässä konferenssissa 24. huhtikuuta. Konferenssin tarkoituksena oli käynnistää sidosryhmien kuuleminen tulevista ensisijaisista toimista. - Uutiset
26.3.2012 15.14
Varustamo rikkoi tieten työehtosopimusta esimiehille antamillaan päällystön vuosilomaohjeillaVarustamo oli rikkonut tietensä työehtosopimusta soveltaessaan esimiehille antamiaan ohjeita, joissa kehotettiin välttämään antamasta päälliköille vuosilomaa ohjeissa mainittujen pyhien yhteydessä. Työnantajaliitto oli laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa. (Ään.) - Uutiset
14.7.2010 15.17
Kesälomamatkalaisen oikeudet EU:ssa - tarkistuslistaTiesitkö, että jos lentosi on ylibuukattu, peruttu tai yli viisi tuntia myöhässä, sinulla on oikeus korvaukseen tai uudelleenreititykseen. Jos junasi on yli tunnin myöhässä tai peruttu, sinulla on oikeus saada junalipun hinta takaisin – tai uudelleenreititys – sekä oikeus erilliseen korvaukseen. - Uutiset
9.7.2010 15.22
EU-parlamentin kevätkauden viimeinen täysistunto käytiin helteisissä merkeissäStrasbourgiin kokoontunut parlamentti äänesti katoista pankkiirien bonuksille ja rahoitussektorin valvonnan tiukentamisesta. Se näytti vihreää valoa SWIFT II -sopimukselle ja EU:n ulkosuhdehallinnolle. Täysistunto toi myös uusia oikeuksia laivamatkustajille ja tiukensi teollisuuspäästöjen rajoja. Parlamentti puolsi klooniruoan kieltämistä. - Uutiset
17.11.2009 19.39
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu yksityiseen matkustajaliikenteeseen tarkoitettujen ilma-alusten laskeutumisia ja huvialusten kiinnittymistä koskevasta verostaItalialaisen tuomioistuimen pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Presidente del Consiglio dei Ministeri ja Regione Sardegna ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu on ottanut käyttöön matkailutarkoituksessa tapahtuvia yksityiseen matkustajaliikenteeseen tarkoitettujen ilma-alusten laskeutumisia ja huvialusten kiinnittymisiä koskevan veron, joka kannetaan vain sellaisilta toimijoilta, joiden verotuksellinen kotipaikka on Sardinian alueen ulkopuolella. - Uutiset
12.10.2009 14.11
EU vahvistaa vesiliikenteen matkustajien oikeuksiaEU:n liikenneministerit päättivät vesiliikenteen matkustajien oikeuksien parantamisesta. Uudella lainsäädännöllä vahvistetaan liikuntarajoitteisten matkustajien sekä matkan peruuntumiseen ja viivästymiseen liittyviä oikeuksia. - Uutiset
25.6.2009 12.25
Alusten jätevesipäästöjen ravinnekuormitus Itämerellä vähäinen, mutta ei merkityksetönVTT:n tekemän tutkimuksen mukaan laivojen jätevesien vaikutus Itämeren tilaan on vähäinen, mutta ei kuitenkaan merkityksetön, sillä laivojen käsittelemättömistä jätevesistä mereen kulkeutuvat ravinteet kiihdyttävät levien kasvua. Laivojen jätevesiä huomattavasti suurempi typen lähde ovat niiden pakokaasut. Itämeren suurimmat ravinnekuormittajat ovat kuitenkin valuma-alueen maatalous ja yhdyskuntien jätevedet. - Uutiset
4.3.2008 10.46
Matkustajalaivojen miehistökustannusten täystuki tuli voimaanUlkomaan meriliikenteessä toimivien matkustajalaivojen miehistökustannusten täysimääräinen tuki muuttui pysyväksi. Tuen vakinaistamista koskenut laki tuli voimaan 1. maaliskuuta.